Päivän Sana 20.11.2018
Hyvä on sen osa,
jota sinä, Herra, kasvatat
ja jolle sinä opetat lakiasi.
Pahana päivänä sinä varjelet häntä,
kun hauta jo aukeaa
sille, joka rikkoo lakiasi.

Ps. 94:12-13

Suvaitsevaisuus 2.0

Isoon kuvaan kirkollista uutisvirtaa liittyy tunnistettava viesti kristillisen uskon moniarvoistumisesta. Yhteiskunnan kulttuurinen, sosiaalinen ja taloudellinen kehitys pois suurta enemmistöä koskevasta keskikastista kohti ääripäitä ottaa tilansa kirkossa. Muutos näyttää tapahtuvan yhteiskunnan mukana, kirkon tahdosta riippumatta. Tämä on tietysti ihan ymmärrettävää kun kolme neljästä suomalaisesta haluaa yhä olla kirkon jäseniä.

 

Yhteiskunnan moniarvoistumisessa suvaitsevaisuudesta on tullut sopeutumisen ydintermi.  Henkilökohtaisesti koen rauhattomuutta suvaitsevaisuus-arvon äärellä.  Ilmaus painaa ja vaivaa. Käsitteen myönteisen merkityksen juuret ovat YK:n alaisen Unescon kulttuurityössä. Keskinäisen arvostuksen, kunnioituksen ja vuorovaikutuksen edistämiseksi puhutaan suvaitsevaisuudesta. Samaan aikaan suvaitsemisen perinteinen merkitys kertoo sietämisestä ja sallimisesta. Niiden arvoväri on aivan toisen tyyppinen kuin Unescon globaalia hyvää etsivässä työssä. Ristiriita odottaa rohkeaa tarttumista. Näen, että muuten vaarana on lähimmäisenrakkauden kylmettyminen. Suvaitsemisen arvolla vaaditaan vaikenemaan kun ihmiset eivät ymmärrä toisiaan kulttuuristen ja uskonnollisten viitekehysten läpi. Ymmärtämättömyys saattaa kasvattaa samanmielisten yhteisöjä ja jopa vastakkainasettelua varten eläviä verkkoheimoja. 

 

Hengellisten ja uskonnollisten yhteisöjen maailmassa tarvittaisiin edistyneempää suvaitsevaisuus-ajattelua. Suvaitsevaisuus 2.0 toisi mukanaan ihan uuden käyttäjäkokemuksen. Ykkösversiossa rynnättiin sulkemaan ovet hiukan kyseenalaisia puhuneelta esirukoilija-evankelistalta. Yhtä helppoa oli hypätä mukaan kauhistelemaan sitä, että joku alistuu miehensä islamilaiseen uskoon. Samoin tuntui merkittävältä kertoa lestadiolaisuudesta ehkäisyn torjuvana herätysliikkeenä.

 

Kakkosversio lähtee liikkeelle siitä, että pyritään avaamaan jopa innottomalle suvaitsijalle eri yhteisöjen sisäistä maailmaa. Huomiota herättävän piirteen ja ominaisuuden kohdalla ollaankin kiinnostuneita nuokkuvan kukan asemasta koko kasvista. Esirukoilija-parantaja on lukenut koko Raamattunsa ja tahtoo puhua ikiaikaisesta kamppailusta Jumalan ja kiusaajan välillä. Siitä samasta kamppailusta, jonka tuoksennassa Vapahtajakin päätyi temppelin harjalle. Versio 2.0n ansiosta asiasta puhuttaisiin siitäkin huolimatta, että valistuksen ajan protestanttinen teologia on vaientanut Saatanan marginaaliin. Ydin ei olisikaan henkilössä vaan hänen ajattelussaan. Tai kun täysin maallistuneen länsimaisen naisen elämään islamilainen usko on tuonut järjestyksen ja merkityksen uudella tavalla. Tällaisen loikan ottaneen ihmisen aitous voisi parhaimmillaan havahduttaa Jumalauskon yleisellä annilla. Tapakristityksi itsensä kokevakin voisi yhtäkkiä löytää oman suolaisuutensa arvon.  Eikä kolmannessakaan tapauksessa syntyisi vahinkoa, jos esiin nostettaisiin lestadiolaisuuden piirissä omaksuttu ihmiskuva. Ajatus siitä, että ihmisen ei pidä puuttua Jumalan luomistyöhön aviopuolisoiden välisessä elämässä. Iso ryhmä voi kokea tällaisen näkemyksen osaksi luovuttamatonta hengellistä identiteettiä, vaikka muut näkevätkin tilanteen toisin.

 

Kakkosen tärkein saavutus on siinä, että suvaitsevaisuus siirtyy jokaisen ihmisen sisälle. Toimittajat vapautuisivat valitsemasta moraalisia rajoja. Jokainen saa käydä kylässä toisten yhteisöjen taloissa. Siellä voi olla sisällä ties miten mukavaa ja viihtyisää, vaikkei sitä pihasta osaisi päätelläkään. Erikoinen yksityiskohta voi muuttua sisäisessä tutkiskelussa kokonaisen pienoistodellisuuden ymmärrettäväksi palaseksi. Silloin myötätunnolle kasvaa tilaa. Toki kakkosversion äärellä joutuu suostumaan kasvukipuihin, koska oman identiteetin määritteleminen alkaa nousta arvoonsa. Kummastelu ei enää riitä. Tämä aika nostaa esiin painetta olla valona maailmassa. Siinäkin on varmasti siunauksensa.

 

Näitä pohdiskeli,

Jyrki Jormakka




Kommentit

14.1.2014 klo 20:27:45
Lutukka kirjoittaa

Kiitos herättelevästä kirjoituksesta. Harvoin saammme lukea näin selkeästi esimerkein ohjeistettua muutoksen mahdollisuutta. Rehellinen tutkiva ote antaa lukijalle mallin, johon kukin tykönänsä on hyvä pysähtyä. Kipuilu itsensä kanssa ei ole pahasta vaan tervettä tutkistelua. Voimme rukoilla edelleen itsellemme uusia kohtaamisia arjessa, jotka opettavat meitä kasvattamaan myötätuntoa. Suvaitsevaisuus on todella sana, joka on kärsinyt inflaation.
Kipujen tuttu rikki revitty ihminen ei kestä kovuutta. Ainoastaan Jumalan sydämeen laskeutuva rakkaus ihmisessä voi antaa tukea haavoittuneelle. Lähimmäisenrakkauden kylmettymisestä on esimerkkejä välinpitämättömyyden lisääntyessä keskellämme.

Rakkaus käyttäytyy lama-aikanakin ovelasti. Tuhlaamiseen on varaa. Löytäköön alkanut vuotemme seurakunnissamme lähimmäisenrakkaudelle sekä myötätunnolle oikeaa sydämen maaperää.