Päivän Sana 18.11.2018
"Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee."

Matt. 24:36-37

Vanhan ajan blogi

Saimme olla mukana mukavalla joukolla seurakunnan yllätysretkellä, joka ulottui pidemmälle kuin osasimme arvatakaan - aikamatkalle taakse vuosikymmenten.

 

Linjurimme vei meitä Pispalan hienojen harjumaisemien läpi kohti Amurin työläismuseokorttelia. Kerrostalojen puristuksessa  on onneksi  säilynyt todellinen vanhan ajan aarreaitta puutaloryhmineen. Löytyihän sieltä myös aito Amurin Helmi - kahvila herkullisine perinneleipineen ja leipomuksineen vanhanajan limonadien maustamana.

 

Vanhojen puutalojen uumenista avautuivat monet ovet eri vuosikymmeniin 1800-luvun puolivälistä 1970-luvulle saakka. Monenlaisia tunnelmia ja myös omia lapsuuden muistikuvia saimme käydä läpi erilaisten kirjoitettujen elämäntarinoiden ja huoneiden sisustuksen myötä. Tyypillisesti oli neljän huoneen huoneistoissa sydämenä yhteiskeittiö, jonka hellassa oli neljä tulisijaa. On mahtanut olla aikanaan sekoitus perunoiden porinaa, hyörinää ja puheensorinaa. Tiivis sosiaalinen kanssakäyminen on hoitanut niin sydäntä kuin vatsaa samalla kertaa. Alkuvuosikymmeniä on sävyttänyt niukkuus sekä elämän puitteissa, kalustuksessa ja ruuassa. Vähitellen kalustus ja varustetaso on parantunut ja sanomalehtipäällysteiset seinät ovat saaneet väriä ja tapettikuvioita. Joukkoon mahtui varakkaampien työntekijöiden koteja, joissa komeilivat käsityönä tehdyt huonekalut ja silkkiliinat.

 

Tyypillisesti yhdessä huoneessa saattoi asua kokonainen perhe ja joukkoon mahtuivat myös hyyryläiset. Elämän perusasiat ovat toteutuneet hyvin pienissä puitteissa. Suutarinverstas, myöhemmin osuuskauppa, leipomo, paperi- ja lyhyttavarakauppa, yhteissauna ovat tarjonneet omia palvelujaan. Työnimikkeistä jäi mieleen olkipatjalla alivuokralaisena asuvan pojan ammatti verkatehtaalla "flankojen päiden yhdistäjänä".

 

Itselleni oli suuri löytö tässä taannoin, kun silmiini osui teksti, jossa keskiajan hengelliset opettajat vertasivat  ihmisen sisintä, sielua taloon. Talossa on huoneita, jotka kuvaavat eri puolia elämästä. Yhdessä huoneessa asuvat ajalliset tarpeet. Tämä huone kaipaa rakkautta, toisen ihmisen seuraa, hyväksyntää, taide-elämyksiä ja mikseipä museoelämyksiäkin, työtä ja haasteita mutta myös lepoa. Jokaisella on omien lahjojen löytyminen ja itsensä toteuttaminen tärkeää.

 

Toinen huone kantaa sisällään sielun historiaa ja se voi olla tuntematon, pimeä komero, ?konttuuri? jossakin eteisen nurkassa. Siellä asuvat lapsuuden kokemukset iloineen ja suruineen. Ne vaikuttavat meihin, vaikka emme niitä näe tai muista. Joskus sieltä voi löytyä pahoja asioita, kolisevia luurankoja. Tällaiset arkiset museokäynnit esiin ponnahtavine muistoineen voi saada meitä tyhjentämään tuota komeroa.

 

Kolmannessa sielun huoneessa asustavat monenlaiset, vahingolliset sielun tarpeet, kuten itsekkyys, rahan ja vallan halut, kateus, hengellinen ylpeys, jopa aktiivinen jumalanvastaisuus.

 

Sisimmässä on myös huone, jossa asuu  Jumalan nälkä. Näitä ikuisia, pyhiä asioita ja tarpeita voi tyydyttää vain Jumala itse.

 

Lämpimiä, yhteisiä keittiökokemuksia, yhteistä jakamista tarvitaan mutta myös hiljaisen huoneen hetkiä, rukousyhteyttä Jumalaan ja Vapahtajaan. Kaikkia huoneita voi hoitaa kohtaamisissa, jumalanpalveluksessa, retkillä ja Sanan yhteydessä ja vaikutuspiirissä.

 

Vanha, ikiaikainen hoitaa tämänkin hetken tarpeita, elävästi  ja  uudistavasti. Taitoa kysyy uskallus heittää pois tarpeeton ja pitää kiinni elämän huoneissa siitä, mikä kantaa ja on luovuttamatonta.

Syksy kääntää meitä hiljalleen omien huoneiden tutkisteluun. Toivon sinulle värikylläisiä hetkiä oman sisimpäsi huoneiden siivoukseen ja kalustamiseen.

 

Sirpa Huhdankoski

Diakoni

Kortesjärven kappeliseurakunta