Päivän Sana 18.11.2018
"Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee."

Matt. 24:36-37

Vapaa pudotus

Se oli aivan tavallinen ilta. Nuorempi poika oli jo nukahtanut, mutta vanhemman kuulin nyyhkyttävän sängyssään. Oliko koulussa kenties tapahtunut jotain ikävää?

”Miksei Jeesus voi parantaa tätä sokeritautia?” kuului ääni peiton alta.

 

Kolme vuosikymmentä sitten diabeetikkojen ruokavalio oli paljon rajoitetumpi kuin nykyään. Sokeria ei saanut syödä, eikä sokerittomia tuotteita ollut kaupoissa paljoakaan. Insuliinia pistettiin 2-3 kertaa vuorokaudessa. Diabeetikko erottui joukosta.

 

Selitin pojalle, että diabetes on parantumaton sairaus. Toki Jeesus voi tehdä ihmeitä, mutta en ole kuullut kenenkään diabeetikon parantuneen. Yritin lohduttaa häntä sanomalla, että kerran Taivaassa kaikki sairaudet on poissa. Ei auttanut, itku yltyi entisestään. Jostain itkun keskeltä kuului: ”Jos minä en pääsekään Taivaaseen, kun olen kiroillutkin.”

 

Lapsen hätä oli todellinen. Lapselle Taivas oli todellinen. Lapselle Jeesus oli todellinen – ja kurja, kun ei voinut parantaa. Lapsi tiesi tehneensä väärin, kun oli kiroillut. Se sai aikaan ikävän tunteen, pelon hylkäämisestä. Pelon siitä, ettei kelpaa, ettei ole tarpeeksi hyvä.

 

Kuinka paljon tuo sama pelko – hylätyksi tulemisen pelko – vaikuttaakaan meidän aikuisten keskinäiseen käyttäytymiseen. Pelko voi johtaa alistamiseen, tahdottomuuteen, vihaan. Isät ja pojat ottavat välillä rajusti yhteen. Vain siksi, että poika luulee, ettei kelpaa isälle. Vihan avulla peitetään hyväksynnän kaipuu. Monet joutuvat dominoivan tai jopa sadistisen ihmisen elämänkumppaniksi tai ystäväksi ja pysyvät suhteessa, koska pelkäävät hylätyksi tulemista. Mutta myös alistavan osapuolen väkivalta johtuu samasta pelosta. Joku voi pitää kynsin hampain kiinni itselleen väärästä työpaikasta tai elämäntavasta vain siksi, että pelkää yhteisön hylkäämistä, tai vain tyhjyyttä.

 

Vaatii rohkeutta tehdä elämässään muutoksia. Tehdä niitä senkin uhalla, että joutuu kokemaan hylkäämistä. Vaatii rohkeutta luopua vihasta, luopua tottumuksista, luopua siitä minkä toivoo olevan hyvää, vaikka tietää olevan pahaa. Vaatii rohkeutta irrottautua, heittäytyä vapaaseen pudotukseen.

 

Pari vuotta sitten toteutui pitkäaikainen toiveeni. Sain hypätä laskuvarjolla. Vapaa pudotus neljän kilometrin korkeudesta oli huikaiseva kokemus, vertaansa vailla. Jotain samaa voi kokea, kun viimein päästää itsensä irti väärästä vihasta, väärästä ihmissuhteesta, väärästä elämäntavasta.

Pelkäsinkö? En pelännyt, sillä luotin hyppymestariin. Tulin ulos pienestä lentokoneesta ja jäin roikkumaan ilmaan valjaiden varassa. Olin tiukasti sidottuna kokeneeseen hyppääjään. Kun hän irrotti otteensa koneen siivestä, liitelimme hetken vapaasti kuin kotka, kuitenkin yli 200 km/h nopeudella. Varjon aukaisu tuntui pysäyttävän lennon kokonaan. En pelännyt, vaikka tiesin ja tunnustin riskit. Tahto uuteen kokemukseen oli suurempi kuin pelko epäonnistumisesta.

 

Turhaan ei raamattu toista yhä uudelleen sanoja: ”älä pelkää”. Jumalan kämmenellä jokainen saa olla turvassa. Jokainen saa olla hyväksytty sellaisena kuin on. Meidän elämämme paras hyppymestari on Jeesus, joka sitoo meidät rakkauden valjailla. Luottamalla häneen voimme rohkeasti päästää irti ja hypätä vapaaseen pudotukseen.

 

Poika nukahti viimein hyvillä mielin, ilman pelkoa, kun iltarukouksessa olimme pyytäneet pahoja tekoja anteeksi. Diabeteskin hyväksyttiin osana minuutta, vaikka sen kanssa eläminen ei aina helppoa ollutkaan.

 

Hannele Kihlman