Päivän Sana 18.11.2018
"Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee."

Matt. 24:36-37

Vuodet vierii, vuodet kuluttaa

Vaikkei itseään vielä kovin vanhana osaa pitääkään, huomaan pienoisella järkytyksellä havahtuvani tuon tuostakin siihen, kuinka kauan joistakin merkittävistä asioista onkaan aikaa kulunut. Pappinakin olen ollut jo toistakymmentä vuotta. Kun hiljaisen viikon maanantaille tuli ajatus pitää Ylihärmän kirkossa ystäväni kanssa konserttia, hätkähdin, kuinka monta vuotta onkaan edellisistä esiintymisistämme – omien laulujen tekemisen ja esittämisen aktiiviajoista puhumattakaan. Mitä kaikkea onkaan ehtinyt tuossa ajassa tapahtua? Olenko minä muuttunut? Löydänkö edelleen viitteitä itsestäni niistä lauluista mitä liki parikymmentä vuotta sitten kirjoitin?

 

”Tule sellaisemmaksi kuin olet.” Tähän tapaan hahmottelin aikoinaan kristillisen ja herännäishenkisen nuoriso- ja kasvatustyön ideaalia. Luulenpa uskovani ajatukseen edelleen. Yhä selvemmin olen ymmärtänyt sen, ettei kasvaminen ”sellaisemmaksi kuin on” rajoitu suinkaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Omaksi itsekseen tuleminen on elämänmittainen prosessi. Jotta ymmärtäisi ”kuka minä on” ja pysyisi omassa kasvussaan mukana, on tarpeellista tutkia itseään. Kristillisessä perinteessä etenkin pääsiäistä edeltävä paastonaika haastaa meitä tähän.

 

Asetamme tavoitteita, uskomme ihanteisiin ja ideaalikuviin ihmisestä välillä niinkin lujasti, että alamme vaatia itseltämme mahdottomia. Kristillinen paasto, itsensä tutkiminen, on ymmärretty mielestäni täysin pieleen, jos se johtaa meidät entistä syvemmälle omaan persoonaamme kohdistamiemme vaatimusten suohon. Itsen tutkimisessa on oltava mukana äärettömästi armoa.

 

Olen julistanut monta kertaa ”Jumala armahtaa, minä en” -sloganin mahdottomuutta ja järjettömyyttä niin saarnatuolista, kitara sylissäni kuin toisen ihmisen vierellä. Ja häpäkseni tunnustan, että aivan liian vähän olen osoittanut tätä armoa itselleni. Nyt olen vihdoin alkanut ymmärtää, ettei ihmisen ole mahdollista tulla ”sellaisemmaksi kuin on”, sellaiseksi kuin on uskoakseni Jumalankin silmissä tarkoitettu, ilman hyväksyvää rakkautta ja armoa.

 

Jumalan armo todellistuu lähimmäisistä välittämisessä. Samaan tapaan itsensä tutkimisen myötä voisi olla hyödyllistä antaa Luojan rakkauden tulla lihaksi syvällä oman sydämen sopukoissa. Hän itse on minusta tällaisen tehnyt, Hän voi auttaa minua ymmärtämään paremmin itseäni, löytämään oikean suunnan kasvulle ja elämälle.

 

”Vuodet vierii, vuodet kuluttaa, vuodet ne lopulta voiton saa”, kirjoitin joskus laulussani, jossa kertojahahmoon saattoi piiloutua aavistuksia itsestäni vuosien tai vuosikymmenten kuluttua. Tulevaisuuttamme ajatellessamme osa aavistuksista toteutuu, osa menee aivan metsään, mutta yksi on varmaa: Tulemme väistämättä koko ajan ”sellaisemmiksi kuin olemme”, jos vain annamme itsellemme ja Luojallemme mahdollisuuden.

 

 

 

Jaakko Linko