Päivän Sana 20.11.2018
Hyvä on sen osa,
jota sinä, Herra, kasvatat
ja jolle sinä opetat lakiasi.
Pahana päivänä sinä varjelet häntä,
kun hauta jo aukeaa
sille, joka rikkoo lakiasi.

Ps. 94:12-13

Yhdessä

Kun ovikello soi eilen aamupäivällä, hymyilin. Tiesin, että oven takana olet juuri sinä, rakas ystäväni. Halasimme. Harpoit tottuneesti eteisemme kenkävuoren yli ja aloit saman tien kertoa oman perheesi aamutunnelmista. Aamuäreä kuopuksesi oli taas hermostunut isommille sisaruksilleen puuroa syödessä ja kouluun lähteminen oli tihkaissut muutenkin. Kaadoin meille kahvit kuppeihin ja nostin keksipaketin kaapista pöytään. Muistelimme, miten kotiäiteinä tavatessamme istuimme muutaman vuoden ajan enemmän lattialla - lasten, pehmoeläinten ja Lego-palikoiden kanssa - kuin tuolilla pöydän ääressä. Niinä vuosina tapasimmekin usein. Olihan siinä välillä vilskettä, kun lapsijoukkomme riehaantui yhteisissä leikeissä. Juttelumme katkesi tuon tuosta ja kahvi jäähtyi aina kuppiin. Mutta oli yhteiset tuokiomme minkälaista hulinaa vain, siunasimme aina toinen toisemme, ennen kuin erosimme. Siunaus oli usein vain yhden lauseen mittainen, mutta se ilahdutti ja kantoi monta päivää.

 

Nyt lapsemme ovat kasvaneet kouluikäisiksi ja meidän molempien perhe elää uudenlaista arkea. Jääkaapin ovessa on lukujärjestyksiä, harrastusaikatauluja, työvuorolistoja ja muistilappuja.

 

Kerroin sinulle viime viikkojen kuulumisia. Kaikenlaistahan sitä oli taas tapahtunut. Pohdiskelin asioita ääneen. Ajatus poukkoili ja katkesi välillä, kunnes sain siitä taas kiinni. Kuuntelit, kysyit - jaksoit odottaa että sain ajatuksen kokoon. Kun kerroin murheistani, nousi silmiini kyyneleet. Silitit käsivarttani ja se tuntui hyvältä. Minun on ollut aina helppo puhua sinulle huolistani, niistä kipeimmistäkin. Tiedän, että välität.

 

Kun olin pyyhkinyt kyyneleeni, oloni tuntui kevyemmältä. Kiitin, että olin saanut taas purkaa sinulle sydäntäni. Halusin kuunnella, mitä sinulla oli mielessä. Kuuntelin ilosi ja hauskat kommelluksesi - nauroimme niille yhdessä. Kun kerroit huolistasi, huokaisin hiljaisen rukouksen puolestasi.

 

Siirryimme sohvalle ja kietouduimme lämpöisen viltin sisään. Rukoilimme. Iloistamme ja suruistamme, kysymyksistämme ja mietteistämme punoutui yhteinen arkinen rukouksemme. Välillä olimme vain ihan hiljaa. Lepäsimme. Tuntui hyvältä olla siinä yhdessä. Meillä ei ollut sillä hetkellä kiire mihinkään. Luin meille muutamia psalmeja lohduksi ja rohkaisuksi - arjen matkaevääksi.

 

Yöllä satoi lunta ja tiedän sinun haaveilevan heti kunnon hiihtokeleistä. Ajattelen sinua täällä arkisissa touhuissani ja toivon päivääsi iloa ja voimia. Olet minulle valtavan rakas, ja kaunis ystävyytemme merkitsee minulle paljon. Tiedän, että ystävyytemme ei ole vain meidän - tiedän, että emme me tapaa koskaan vain kahden kesken; kanssamme on aina Hän, jolla on lempeä katse ja naulanjäljet käsissään.

 

Sanna Ahola




Kommentit

2.3.2014 klo 11:59:06
Ansku kirjoittaa

Sanna, tää oli niin ihana kirjoitus! Muistoja tuli itsellekin mieleen vuosien varrelta :)



3.2.2014 klo 23:26:16
Arvokas ystävyys kirjoittaa

Tämä kertoo, mitä on parhain ystävyys. Kauniisti kirjoitettu!



31.1.2014 klo 11:03:37
Henna Luoma kirjoittaa

Kiitos kauniista kirjoituksesta Sanna!