| Uusi vuosi, uudet tuulet Vanhan sanonnan mukaan vuodet eivät ole veljiä keskenään. Elämän pitkässä juoksussa taitaa tämäkin viisaus olla todeksi koettua. Tuleva vuosi seurakunnassa tehdään perustyötä kristillisen sanoman äärellä. Evankeliumi on tehtävämme kristittyinä ja seurakuntalaisina. Sama vuosi on myös suurten muutosten aikaa. Resurssien kaventuessa työtä on arvotettava ja järjesteltävä uudelleen. Jatkuva hidas kasvu on kääntynyt pysyvästi. Tullaan siis peruskysyksen äärelle. Mikä on ydintä ja mikä voidaan ajatella uudella tavalla? Tähän tarvitsemme rakentavaa keskustelua ja uusia ideoita. Tähän pyydämme Kaikkivaltiaan johdatusta. Kutsun sinut keskusteluun. Lähetä rohkeasti sähköpostia. Jyrki Jormakka |
Jeesus sanoi:
"Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa."
Joh. 12:35, Kynttilänpäivä