Rippikoulutyö

Rippikoulussa opetellaan kristillisen uskon ja elämäntavan perusasioita. Tavoitteena on, että nuori kasvaa uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä. Riparilla saadut ystävät, ryhmähenki ja hiljentyminen Jumalan edessä ovat unohtumattomia kokemuksia. Monia riparilla koettu ja opittu kantaa läpi koko elämän.

 

Rippikoulu käydään tavallisesti sinä vuonna, jolloin nuori täyttää 15 vuotta. Syksyllä pidetään infotilaisuus, jossa ilmoittaudutaan rippikouluun. Rippikouluun liittyy seurakuntaan tutustumisjakso, joka alkaa ilmoittautumisen jälkeen, kun tutustumiskortti on jaettu.

 

Vuonna 2012 Ylihärmän kappeliseurakunnassa järjestetään kaksi rippikoululeiriä, joista ensimmäinen on hiihtolomaviikolla Kainuun Opistolla Paltamossa. Viikon aikana käydään myös laskettelemassa Paljakalla. Leiri järjestetään yhteistyössä Kortesjärven kappeliseurakunnan kanssa. Toinen leiri on kesäkuussa Palojärven leirikeskuksessa.