Päivän Sana 18.11.2018
"Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee."

Matt. 24:36-37

Elomarkkinaa ja kauhantekoa Kauhavalla

Keskiajalla oli tapana pitää markkinoita kirkonmäellä messujen aikoihin. Näin kansan kannalta tärkeät elinkeinot saivat Jumalan siunauksen ja samalla väki osallistui Sanan kuuloon messuissa. Tapahtumassa hengellinen ja maallinen kohtasivat luontevasti toisensa tuoden kokonaisvaltaista hyötyä seudulle.

 

Nykyisin on elvytetty tätä perinnettä Suomessa muutamalla paikkakunnalla. Myöskin perustelut tälle toiminalle ovat nykyään samat kuin keskiajalla. Esimerkkinä tästä merkittävästä perinteestä on jo kahdeksan vuoden ajan järjestetty Syys-Matin markkinat Espoon tuomiokirkon mäellä. Kävijöitä on lauantain ja sunnuntain aikana liki 10 000 henkeä. Myös hengellinen ohjelma on monipuolista.

 

Tulevana kesänä lauantaina 13.8. sama perinne alkaa Kauhavalla seurakuntakodin ympärillä. Kyseessä ovat elomarkkinat, johon toivotaan tulevan runsaasti alueen pienyrittäjiä sekä paljon kävijöitä. Pääpaikka on piha- ja pysäköintialue, jossa kauniin sään sattuessa on myös esiintymisalue ohjelmallisia hetkiä varten. Huonolla säällä hetket pidetään seurakuntakodin sisällä. Esillä on määräajoin lyhyitä puheita, musiikkia ja virvokkeita. Markkinat avataan torvisoittokunnan juhlallisella esiintymisellä lauantaina klo 13.

 

Sanaleikkinä Kauhava-nimen mukaan kehotetaan nikkareita valmistamaan kauhan ja osallistumaan kauha-kilpailuun. Markkinoilla valitaan vuoden kauha kunniakirjan kera.

Elomarkkinat liittyvät tapahtumaan, joka jatkuu sunnuntaina messulla, kirkkokahveilla ja seuratilaisuudella.