Päivän Sana 20.11.2018
Hyvä on sen osa,
jota sinä, Herra, kasvatat
ja jolle sinä opetat lakiasi.
Pahana päivänä sinä varjelet häntä,
kun hauta jo aukeaa
sille, joka rikkoo lakiasi.

Ps. 94:12-13

Lasten kirkkopassit käyttöön vuoden alusta 

Kauhavan seurakunta haluaa innostaa lapsia käymään kirkossa. Jokaisella lapsella ja varhaisnuorella on mahdollisuus saada oma kirkkopassi. Se on kortti, joka kannattaa pitää mukana kirkossa käydessään. Kun jumalanpalvelus on päättynyt, papilta saa hakea tarran omaan kirkkopassiinsa. Kun passissa on kolme tarraa, saa palkintolaatikosta valita mieleisensä lahjan. Samoin kuudennen tarran jälkeen saa palkinnon. Kuuden tarran jälkeen kortti on täynnä, jolloin sen saa jättää arvontalaatikkoon. Vuoden loppuun mennessä palautetut täydet kortit osallistuvat 10€ lahjakortin arvontaan. Arvonta suoritetaan jokaisessa kappelissa ja alueseurakunnassa.

 

Kaikista Kauhavan kirkoista löytyy nykyään joko lasten leikkipaikka tai penkkiin mukaan otettavia puuhapusseja. Näillä pyritään lisäämään lasten viihtymistä kirkossa. Aikuisia halutaan rohkaista tulemaan kirkkoon lastensa kanssa. Vaikka lapsi ei ymmärrä kaikkea eikä jaksa istua pitkään paikallaan, aistii hän kirkossa pyhyyden tunteen, oppii hiljentymään ja olemaan osa seurakuntaa. Jumalan perheväkeen kuuluvat niin pienet kuin suuretkin – kaikki ovat yhtä tervetulleita kirkkoon.

 

Kirkkopasseja on jaossa kirkkojen eteisissä. 

Kortesjärven kirkon puuhapusseja

 

Kauhavan kirkossa