Päivän Sana 20.11.2018
Hyvä on sen osa,
jota sinä, Herra, kasvatat
ja jolle sinä opetat lakiasi.
Pahana päivänä sinä varjelet häntä,
kun hauta jo aukeaa
sille, joka rikkoo lakiasi.

Ps. 94:12-13

Pian äänestetään seurakuntavaaleissa

Vaalien pääteemana on Usko hyvän tekemiseen. Vaalien ennakkoäänestys on 27.─31.10. ja varsinainen vaalipäivä on isänpäivänä 9.11.2014. Äänestysoikeus on 16 vuotta täyttäneillä evankelis-luterilaisen kirkon jäsenillä.

 

Seurakuntavaaleissa valitaan jäsenet Kauhavan seurakunnan kirkkovaltuustoon. Valitut luottamushenkilöt päättävät seurakunnan toiminnan ja talouden päälinjoista, kirkollisverosta, rakennushankkeista ja virkojen perustamisesta. He valitsevat myös kirkolliskokouksen maallikkoedustajat.

 

Syksyn seurakuntavaalien ehdokkaaksi asettelu on käynnissä. Ehdokaslistat on toimitettava kirkkoherranvirastoon viimeistään maanantaina 15.9.2014 kello 16. Ehdokkaaksi voi ryhtyä jokainen kirkon konfirmoitu jäsen, joka viimeistään vaalipäivänä 9.11. täyttää 18 vuotta tai liittyy kirkon jäseneksi viimeistään 15.9.2014.

 

Seurakuntavaalien haasteena ovat olleet varsin kirjavasti nimetyt ehdokaslistat. Ensimmäistä kertaa seurakuntavaalien ehdokaslistoissa on mukana kuvailutiedot, jossa ehdokas voi ilmoittaa esimerkiksi mahdollisen herätysliiketaustansa tai puoluesidonnaisuutensa. Monet puolueet ovat kannustaneet ehdokkaita avoimuuteen.

 

Ehdokaslistojen tiedot siirtyvät suoraan vaalikoneeseen, joka avautuu 13.10. Äänestäjillä on nyt aiempaa parempi mahdollisuus saada kattavampaa tietoa ehdokkaista.

 

Lisätietoja ehdokkaalle:

 

Lisätietoja äänestäjälle: