Päivän Sana 19.11.2018
Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee.

2 Piet. 3:13

Uusi logo - sydän ja risti

Kauhavan seurakunnan uuden logon suunnittelija Aku Tuovinen

Keväällä 2013 järjestettiin suunnittelukilpailu Kauhavan seurakunnan logosta. Ehdotuksia lähetti 44 suunnittelijaa. Erilaisia luonnoksia saatiin lähes 100. Kirkkoneuvosto hyväksyi viestinnän vastuuryhmän ehdotuksen seurakunnan uudeksi logoksi syyskuun alussa.

 

Valinta ei ollut helppoa. Ehdotusten joukossa oli monia varteenotettavia vaihtoehtoja sekä todellisia taideteoksiakin. Viestinnän vastuuryhmän valintakriteereinä olivat mm. selkeälinjaisuus ja symboliikan tunnistettavuus. Kirjasintyyppinä on kirkon oma Martti –fontti. Väreiksi valittiin vihreä ja keltainen.

 

Logon ja sen värien toivotaan välittävän seurakunnan strategian mukaista viestiä. Strategiassa korostetaan kirkon yhteisten arvojen lisäksi mm. Jeesuksen sovitustyön merkitystä ja armollisuutta, joka merkitsee heikon puolustamista, lähimmäisen rakkautta ja erilaisuuden hyväksymistä. Lisäksi halutaan korostaa yhteisöllisyyttä sekä alue- ja kappeliseurakuntien yhteenkuuluvuutta.

 

Voittaja löytyi Iisalmesta

 

Logokilpailun voittaja ja Kauhavan seurakunnan uuden logon suunnittelija, Aku Tuovinen on 38-vuotias, kahden lapsen isä Iisalmesta.

 

-Innostuin logojen suunnittelusta n. neljä vuotta sitten, kun paikallisessa sanomalehdessä oli ilmoitus erään urheiluseuran logokilpailusta. Voitin kilpailun, joten ajattelin, että löytyisiköhän netistä lisää kilpailuja joihin osallistua.

 

-Sen jälkeen olen voittanut muutamia kymmeniä liittojen, koulujen, seurojen, yritysten ja tapahtumien logokilpailuja. Mahtuu joukkoon yksi maailman kongressikin.

 

Kauhavan seurakunnan logokilpailusta kerrottiin Komiat –lehdessä ja seurakunnan nettisivuilla. Aku Tuovinen löysi kilpailun nettiä selaillessaan.

 

-Kauhava ei ole minulle tuttu paikka muuten, kuin kotimaanmatkailusta lasten kanssa. Ainoastaan "ohimennen käväistynä" paikkana.

 

-Seurakunnan logon ideana on Kauhavan alueelle tunnusomaisen sydänkuvion ja perinteisen ristin toisiinsa yhdistäminen. Symboliikka on selittämättäkin ilmeinen, kertoo Aku Tuovinen.