Kahden maan kansalainen 

Jaakko Löytty/Kaija Pispa: Kahden maan kansalainen 

Laulun sanat tummennetulla, loput allekirjoittaneen ajatuksenvirtaa… 

Edessä reitti tuntematon aukeaa, omin voimin emme kestä tuulta vasten. 

Tulevaisuus on aina tuntematon. Juuri nyt se tuntuu erityisen tuntemattomalta. Ja pelottavaltakin. Myönnettävä se on, omin voimin en jaksa. 

Herra lupaat meitä johdattaa: kaitse askeleita horjuvien lasten. 

Saan olla lapsi. Minulla on kaikkitietävä Isä. Sellainen, joka näkee myös jo tulevaan. Auta minua luottamaan ja nojaamaan Sinuun koko painollani. 

Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa; Olen kahden maan kansalainen. 

Niin kauan kuin elän tässä maailmassa, kuuluvat elämään tämän maailman murheet ja vaivat. Elämme epätäydellisessä maailmassa, synnin rikkomassa. Täydellinen maailma vasta odottaa meitä. Ikävä sinne kasvaa silloin kun erityisesti huomaa tämän maailman epätäydellisyyden. 

Takana aavikon ja vuorten janoisten, saartavien tulvavetten tuolla puolen, yöhöni heitän voimattoman rukouksen 

Mikä siinä onkin, että kaikki murheet ja ajatukset vellovat juuri yön pimeinä tunteina. Kun untakin tarvitsisi. Kaikki hiekkakakun kokoiset murheet saavat silloin vuoren kokoiset mittasuhteet. Pikkupurot muuttuvat tulvavesiksi ja tuntuu, että aamuun on yhtä pitkä matka kuin aavikon halki. Eikä ahdistusta osaa rukoukseen sanoiksikaan pukea, osaa vain pyöriä huokaillen. Kuulethan Jumala senkin? 

Sinä tiedät kaiken; elän taikka kuolen 

Tiedät kaiken. Vau. Sen mitä ajattelen, tunnen ja salaan. Sen mitä en osaa sanoa. Sen mitä en halua kenellekään sanoa. Sen mitä en itsekään hahmota. 

Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa; Olen kahden maan kansalainen 

Vaikka askel on hidasta, pientä ja vaikeaa, minä etenen. Niin kauan kuin on vähänkään liikettä, on elämää. Vielä on toivoa. 

Erämaan hiekastakin kasvaa puutarha, uskon verso nousee, Herra lahjanasi. 

Kevät. Katson minne vain ympärilleni, luonto yrittää todistaa minulle jotain. Uusia alkuja, toivon sirkkalehtisiä, lintuja rakentamassa pesää. Kylmyyden jälkeen tarvitaan vain pieni hetki armon auringon paistetta, ja ihme tapahtuu. Paista minunkin sydämeeni! 

Raota portti Valtakuntaan, armahda! Älä pyytävältä peitä kasvojasi! 

Pyydän uskoa ja toivoa sinulta Jumala. Näytä valoa tunnelin päässä. Älä ole vaiti. Käännä kasvosi minun puoleeni. 

Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa ; Olen kahden maan kansalainen 

Kaipaan mennyttä, kaipaan turvallisuuden tunnetta. Kaipaan parempaan. Toisaalta, se kaikki voi ollakin vielä edessä. Kiitos Taivaasta. Kiitos hetkistä, jolloin toivo pilkahtaa ja Taivas on läsnä jo nyt. 

Elämänjäljet pientareelle piirtyvät; Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran! 

Lopulla matkaa ikäväsi ymmärrät: Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran. 

Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa; olen kahden maan kansalainen. 

Nuorisotyönohjaaja, Päivi Latomäki