Kättelyä koronan jälkeen? 

Kirkon kuvapankki / Kirkkohallitus
Mitä kaikkea tulee muuttumaan yhteiskunnassamme, kun selviämme koronapandemiasta? Mitä muuttuu meidän arjessamme, miten tervehdimme ja kohtaamme jatkossa toisiamme?  


Yle julkaisi artikkelin kättelystä ja sen mahdollisesta muuttumisesta korona-ajan jälkeen. Käytän blogitekstissäni lainauksia artikkelista. Kokonaisuudessaan voit lukea artikkelin täältä:  


Artikkelissa kirjoitetaan: ”Kulttuurihistorioitsija, filosofian tohtori Annakaisa Suominen väitteli kättelystä ja tervehtimiskulttuurista vuonna 2014.  Tutkimus sai aikansa kansanterveyssyistä: väitöskirjassa haluttiin selvittää, millainen ele kättely ylipäätään on, ja miksi ihmiset kättelevät.” 


Täytyy myöntää yllätykseni, kun luin, että tästä aiheesta saa tehtyä kokonaisen väitöskirjan, mutta näinä aikoina kaikki on mahdollista.  


Artikkelissa Suominen toteaa, että kättely istuu tiukasti suomalaiseen ja globaaliin tapakulttuuriin. Kättely nähdään suomalaisille käytännöllisenä ja sopivana eleenä, koska se on samalla hieman virallinen ja sopivan välimatkan päässä. Suominen kertoo kättelyn olevan siitä kätevä, että siinä otetaan fyysinen kontakti toiseen, tunnustellaan vastapuolta. Toisen käteen tarttumiseen liittyy myös luottamusta. 


Suominen on ilahtuneena seurannut, miten käsihygieniaan ja kättelyyn on kiinnitetty huomiota. Suominen toivoo, että koronakriisillä olisi lopullisia vaikutuksia suomalaiseen kättelykulttuuriin ja käsihygieniaan. Suominen itse haluaa välttää kättelyä, jos mahdollista. Hän vetoaa siihen, että kättely ylipäätään on epähygieeninen tapa tervehtiä ja hän pohtii: onko se edes tarpeellista, vaikka ele on sinänsä hyvä?  


Artikkelissa tuodaan esille erilaisia kättelyn korvaajia aina kyynärpäätervehdystä, jota kutsutaan kuulemma myös ebola-tervehdykseksi, nyrkkien kopsauttamistervehdykseen.  


Kristillisyyteen kuuluu voimakkaana ”käsi”-symboliikka. Jumalan välittää siunauksensa meidän tavallisten ihmisten käsien kautta. Kädet ristitään rukoukseen, tai teemme ristinmerkin ja siunaamme itsemme tai toisemme. Kädet voivat toimia Jumalan siunauksen välittäjinä erikoisissa tilanteissa. Esimerkiksi kätten päällepano on vanhakirkollinen siunauksen symboli, jota käytetään muun muassa kasteessa, konfirmaatiossa sekä papiksi ja piispaksi vihkimisessä. Erityisesti muistan tuon käsien painon, kun minut vihittiin papiksi. Se tuntui upealta ja pelottavalta samaan aikaan. Jännitystä ja komiikkaa tilanteeseen toi se, että nutturakampaukseni oli vähällä hajota siunauksen virratessa piispan ja muiden siunaajien laskiessa painavasti kätensä pääni päälle. Nuttura kuitenkin kesti ja siunauskaan ei ole loppunut. Kiitos Jumalan.  


Olen lukenut, että vanhin kuva Jumalasta on kuva kädestä. Tutussa lasten virressä 499 veisataan: ”Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton” tai ehkä olet nähnyt kuvan, missä Jumalan siunaavat kädet pitelevät maapalloamme.  Monissa Jeesuksen kuvissa olennaista on kädet. Usein Jeesusta kuvattaessa hänen kätensä on levitetty siunaavaan tai kutsuvaan asentoon. Krusifiksissa näemme Jeesuksen lävistetyt kädet tai ylösnoussutta Kristusta kuvaavat kädet, joissa ovat naulojen jäljet. Ylösnousemuksen jälkeen Jeesus tunnistettiin haavoistaan, ne olivat jäljellä myös ylösnousemusruumiissa.  


Myös Pyhää Henkeä on kuvattu myös käsiteemalla, vaikka kädet eivät olekaan perinteisin tapa kuvata Pyhää Henkeä. Kuvassa kuitenkin kaikki kolme käsikuvaa voidaan yhdistää myös kolmioksi kuvaamaan kolminaisuutta. Jumalan kädet tulevat ylhäältä, Jeesuksen ja Pyhän Hengen kädet kolmion alakulmista. Viittomakielessä lintu viitotaan yhteen liitetyillä käsillä, kuten kuvassa näkyy. Pyhää Henkeä on perinteisesti kuvattu kyyhkysenä. Myös käsien hieman erilainen värisävy korostaa sitä, että kyseessä on kolme eri persoonaa. Kädet ovat yhdistävä tekijä. 

Kädet yhdistävät, mutta nyt kättelyn puuttuessa kättelemättömyys voi erottaa. Seuraavan kerran, kun katsomme Linnan juhlia, emme voi tietää katsommeko kättelykierrosta vai kumarruskierrosta. Emme voi tietää, miten paljon arjessamme muuttuu, mutta sen voin luvata, että Jumalan siunaavat kädet eivät poistu elämästämme, vaikka muu murtuu.  


Luukkaan evankeliumissa on kirjoitettu: ”Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin.”  


Sama Jeesuksen antama siunaus koskee meitä kaikkia, ja samalla ilolla me saamme käydä iloiten kohti pääsiäisen ilosanomaa.  


 
Jenny Kärki