Kukas meitä suajelookaan?

Meille on Taivahan Isä antanu suuren suurena lahajanansa kolome lastenlasta, ruskiasilimääsiä, iloosia tyttölapsia, iältänsä nyt seittemästä kymmenehen.

Nuarin oli muutama vuasi sitten mumman ja paapan tykönä yäkyläs, flikka taisi olla nelijän vanha silloon. Vähä jännitti, että kuinkas on sen nukkumahan menon laita, tulooko isoo ikävä omahan kotia äitiä ja isiä.

Tuumasimma, että mitäs jos me naisväki nukummakin viäretysten, ja se passas molemmiille. Maatamenon aika tuli, yäppärit päälle, hampahat puhtahiiksi, sänkyhyn ja lempinalle kainalohon.

Siinä maattihin, kädet ristis. Flikka kattoo jo raukian unisena, mun miälestäni, kauemmas kuin kattohon. Meinasin justihin aloottaa yhteestä iltarukousta "Levolle lasken Luajani...",  kun viärestä kuuluu, kirkkahalla, hyväntuulisella lapsenäänellä sekä kysymys, että vastaus:
" Mumma, kukas meitä suajelookaan?
 - No, Taivahan Isä, tiätysti!"

Aamen.

Siinä se oli, paras iltarukous meirän nelivuatiahan suusta ja syrämmestä. Tämä rukous on niin kaikenkattava, se on voimas koko yän, aamun, päivän ja illan. Aina. Niin lasten kuin meirän aikuustenkin suusta äänehensä sanottuna, tai hilijaa avoonta rukouslinijaa pitkin Taivahan Isän kuulevihin korviihin, ne korvat kun kuuloo huakaukset, ajatuksekki. Kaiken.

Tämä lapsi ei miättiny, että onko linija taivaasehen auki, olisko pitäny antaa lempi Naape-nalle, vai silimät sulukeva ja avaava nukke pantiksi ja maksuksi, että häntä kuullaas. Lapsella oli vakaa tiato ja usko, että reitti on selevä, ja Taivahan Isä on siälä taivahan pääs valamihina, justihin häntä varten, kuulolla ja suajelemas, - niin varmaa on lapsen luattamus ja usko. Pelekästänsä Armosta ja rakkaudesta tätä lasta kohtahan, iliman lahajoja, tekemistä tai panttia. Ristityt kädet ja rukous riittää, linija on apposen auki, ja Isä kuulolla.

Siinäpä sitä tuli taas oppia mummallekki, muistutus siitä, että Taivahan Isä on rukouksen matkan kantaman pääs kuulemas - ajatuksenkin, iliman suorittamisia ja kaupankäyntiä. Armosta ja suuresta rakkaudesta meitä kohtahan! Syrämmiistämmä meirän on tehtävä muuttovalamihit, avaamalla ne monien ovien munalukut, ja pyytäämällä Jeesusta muuttamahan sinne - pysyväksi asukkahaksi.
Sen saamma jokahinen lahajana, niin sinä kuin minäkin, Uskon kautta, yksin Armosta.
Se on suurinta Armoa se!

Riitta Mikkolan runo tuokoon jokaaselle iloa, valoa, toivoa ja rauhaa.

LEPOPAIKKANI

Siinä se on, sinun sylissäsi, Isä.
Olet nostanut minut syliisi, näyttääksesi minulle:
Isän hyväksynnän, Isän rakkauden, Isän armon, Isän sydämen.
Saan vain olla, hengittää, levätä Isän sylissä.
Minulta ei vaadita muuta.
Se on todellista armoa se.
Se on hoitavaa, parantavaa armoa.
Armoa, joka vapauttaa!

Isän Armo, rakkaus ja siunaus ympäröiköön teitä.

Karjanlahden Tarja

Kommentit

28.4.2022 klo 18:00:40
Tuula H. kirjoittaa

Ihana kirjoitus lastenlapsista ja mummuista. Kiitos Tarja!

---

7.6.2021 klo 09:49:39
Kiitos tekstistä kirjoittaa

Hyvää kesää ja virkistäviä yökyläilyjä lasten kanssa kaikille, jotka saavat pikkuvieraita. Opetetaan iltarukousta.

---