Laulaminen kannattaa

Kaija Eerola sanoo Lasten Virsikirjan etusivulla näin: ”Laulaminen kannattaa! Siitä kokemuksesta saatua iloa ja hyvää mieltä ei millään muulla tavoin voi korvata. Lapsena opittu virsi tai hengellinen laulu toimii sielun kävelykeppinä vielä vanhuudessakin.”

 

Viime viikkoina olen kovasti kaivannut yhdessä laulamista ja veisaamista. Olen kaivannut laulamista Köörissä, työkavereiden kanssa, kerhoissa ja nuorten illoissa. Olen kaivannut laulamista yleensäkin ja vähän niin kuin kaikkialla. Sanotaan, että laulaminen vapauttaa, rentouttaa ja luo hyvää mieltä, tästä olen samaa mieltä. Ja se ettei ole mahdollisuutta laulaa yhdessä, kiristää mielestäni leukaperiä.

 

Laulan ilossa, laulan surussa ja laulan silloinkin, kun puhutut sanat eivät taivu rukoukseen. Laulu tai virsi toimii rukouksena. On helpottavaa laulaa jonkun muun tekemillä sanoilla, sanoilla, jotka ovat justiin sillä hetkellä omaan elämäntilanteeseen sopivat.

 

Nyt kun on ollut tuota kotonaoloaikaa kaikilla enemmän, laulamisestakin voi saada mehevän keskustelun aikaan… Että äiti voisitko olla jo hiljaa? Onko pakko koko aika laulaa? No ei tietysti oo pakko, ja voinkin olla hiljaa, hetkisen.

 

Mutta kun en mä oikeen osaa olla hiljaa, kun laulattaa. Tämän takia en osaakaan kulkea lenkillä napit korvissa, kun pitää koko ajan ”pelätä”, että entäs jos unohdan, mitä oon tekemässä ja alankin laulaa luritella yhtäkkiä keskellä kylänraittia. Noudatan siis erään kuorokaverin sanoja: ”Lenkillä voi kuunnella lintujen konserttia.”

 

Sielun kävelykeppi vanhuudessa, viisaasti sanottu. Nostaa hymyn huulille, kun kuulen kesken ruuanlaiton kuinka porukan pienin leikkiessään traktoreilla laulaa ”Pyhää ja puhdasta, valoa kirkkautta, oi Pyhä Henki lahjoita, enemmän Jeesusta…” tai pyöräilleessään pihalla kuuluu hyräilyä ja tunnistat säveleksi ”Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa…” riippumatta siitä, mikä vuodenaika on menossa. Tai kun teini lauleskelee pajalla napit korvissa jotakin teinijumputesta. Tai kun isäntä mennessään nukkumaan laulaa pienimmälle ”Ilta on tullut Luojani”.  

 

Kaikkien sanat välillä pomppii mihin sattuu, ja nuotin vieressä on paljon tilaa, mutta se ei laulamista estä. Ja tässä kohtaa äitin on parasta olla hiljaa, hymyillä vain itsekseen ja todeta, että laulaa meillä muutkin, kun asiaan en hirveästi puutu, ja olen niin kuin en edes kuulisi, että meillä lauletaan.

 

Kannustakoon seuraavat ”Laula, matkalainen korpimaan” -laulun sanat meitä jokaista laulamaan, niillä lahjoilla, jotka Jumala on meille antanut.

 

Laula, matkalainen korpimaan!

Laula kunniaksi Kuninkaan,

jolta laulumielen iloisen

saimme jokainen.

 

Taivaan Isän siunausta sinulle toivottaen

 

Miia Antila