Lempi

Mulla on likinen ja läheenen, nyt jo pitkästi yli yhyreksänkymmen ylitte matkannu Lempi. Hoivakorin hyväs hoivas elämäs lapsuuren aikojansa, aikoja, johona hän on jälleen lapsuuskotonansa lettipäinen flikka, ikääkin vasta alta kymmenen.

 

Lempin äitee ja isä on ensin lypsyyllä, ja sitte heinäpellolla ajamas hevoosella heiniä karholle, ja seivästämäs lehemiille ja  Valolle, sille yhyrelle taloon hevooselle, talaven varaa.

Lempin lapset on nykyään muuttunehet omiksi veljiiksi, omien lasten nimiillä kuitenkin. Siälä nekin ovat pellolla haravoomas periä. Lempillä on pikkupiikana touhua vasikootten syöttämises ja sisällä ruaan laitos, millähän vaan sais ensin valakian takanperähän, kun käres ei oo kun yks repaleeseksi pyäritelty nessu.

 

Niin, eletty elämä on kummallisesti muistisairauden mukana tehenykki täyskäännöksen; Lempi ei ookkaan enää kohti satasta matkaava leski hoivakodis, johona elämää virkistää tuntemattomiksi muuttuneen oman väen käynnit, jotka saavat sille päivää johonki syränalahan mukavan muistijälijen, ei tietoa mitä varten tuntuu hyvältä - mutta tärkeentä on että tuntuu.

 

Lempi on ollu mun elämäs aina. Rakas ja syrämmellinen. Oon aina ajatellu, jo tenavana, kun ymmärrin jotakin ajatella, että kyllähän täs on osunu nimi ja ihiminen kympisti yhtehen. Kun kersanakin ajattelin Lempiä, tuli ailahdus, lämpöönen ja hyvänmiälen tuava, kuin olisin talavella saanu hartioolleni sellaasen filtin, josta lähti pitkä johto ja tepseli pantihin pistorasiahan. Lämmitti sisustaa ja oli ihimeen hyvä olla.

 

Lempi kertoo mulle useen Taivahan Isästä, ja ymmärrin jo tenavana, että ne on enemmän kuin hyvänpäivän tutut. Lempi useen sanoo, että Taivahan Isälle hän iltarukouksiis aina sanoo munkin nimen. Mun nimen!

 

Kun Kauhavan joes virtas vuasikymmenet palio vettä, musta ittestäkin tuli harmaapää-mumma. Lempi vanheni erellä, omalla välimatkallansa.

 

Aina kun me nähtihin tai soiteltihin, Lempi sanoo, että hän rukooloo sun ja Tapion pualesta, sekä viää teidät iltarukouksis Isän tyä. Ja että nykyään vaan hänelle pakkaa käyrä niin, että nukahtaakin useen kesken iltarukouksen. Ja kun hänellä on paljon rakkahia läheesiä, hän jatkaa iltarukousta siitä mihinkä jäi, sitte, kun herää torkahruksesta. Minä kiitin lämpöösesti, tätä arkielämän enkeliä, Lempiä rukouksiista, ja koin aina jotakin…

 

Muutamia vuasia sitten tulimma omakohtaasehen uskohon Jeesuksen sovitustyän kautta, meirän omat teot ei siihen vaikuttanu.

⁃ Yksin Armosta, täyrellisenä lahajana!

Soitin Lempille suuren uutisemma, muistisaurautta ei viälä silloon ollu.

Sanoon, että nyt mulla on sulle oikeen suuri asia, että me oomma uskos!

 

Voi sitä siunauksen, herkkien itkujen ja ilonaurujen määrää, molemmin pualin luuria.

Kun siitä taas aloomma toimitella, Lempi sanoo, että ”NYT MÄ SITTEN LOPETAN RUKOOLEMISEN.”

Olin jonkun aikaa aivan hilijaa, ökkööksis. Mitä se Lempi ny oikeen meinaa?

Lempi totes, että ”NYT MÄ ALAKAAN KIITTÄMÄHÄN.”

 

Näitä Taivahan Isän syrämmellisiä arkielämän enkeliä, viärellä kulukevia rukoolijoota, on meirän likellä ja lähellä. Joskus me tunnemma ketä ne on, silti yhtä vahavana ja toimivana menöö tuntemattomankin rukous.

 

Taivahan Isä oli antanu meirän Lempille melakoosen sitkiän rukoustehtävän, Jumalan lapsena, Armon ympäröömänä. Hän tiesi mikä orottaa meitäkin, kunhan vaan itte tajuamma.

Kiitos Lempi rakas rukouksiistas ja kiitoksiistas. Taivahan Isän siunausta sulle Lempi, ”pikkupiialle”, sinne lapsuuskotia, muistojen koron takkaa sytyttämähän. Nyt elät siälä, Taivahan Isän kaikki rukoukset ympärilläs. 🙏🏻

Oot niin rakas.

 

Tarja ja Tapio

 

Ystävyyrellä

Karjanlahden Tarja

Kommentit

28.4.2022 klo 17:36:56
Tuula H. kirjoittaa

Olipa ihana kirjotus! Kiitos Tarja sydän sydän OOn aina tiennyt että sä oot maan mainio evankelista.

---