Päivän Sana 26.10.2021

Siunattu on se mies,
joka luottaa Herraan
ja panee turvansa häneen!
Hän on kuin puron partaalle istutettu puu,
joka kurottaa juurensa veteen.



Jer. 17:7-8

Onko siellä ketään?

”Onko siellä ylhäällä ketään? Kuuleeko kukaan tai välittääkö? Puuttuuko kukaan tapahtumien kulkuun tai saati ohjaako niitä? Puhuuko, ja puhuuko minulle?” Moni miettii näinä haasteellisina aikoina tärkeää kysymystä. ”Mistä voin tietää, miten kuulla?”


Kyllä Jumala puhuu,

puhuu toisenkin kerran,

mutta ihmiset eivät sitä huomaa.

Unessa, öisessä näyssä hän puhuu.

Kun ihminen vaipuu uneen,

kun hän nukkuu vuoteellaan,

silloin Jumala avaa hänen korvansa

ja varoittaa ja uhkaa

saadakseen hänet luopumaan pahoista teoista

ja karsiakseen hänestä ylpeyden,

sillä Jumala tahtoo pelastaa hänet joutumasta hautaan tai juoksemasta keihäiden saaliiksi. 

(Job.33:14-18)

 

Näin nuori Elihu opastaa Vanhan Testamentin Jobin kirjassa jo elämää nähnyttä Jobia, joka on joutunut suoranaisen koettelemusten sarjan murtamaksi ja katkeroittamaksi. Elihu on löytänyt elävän yhteyden Jumalaan, kun taas Job, hurskas ja moitteeton mies kylläkin, tuntee hänet vasta ulkokohtaisesti. Elihun Jumala armossaan kannattelee Elihua, joka vapautuu elämään luottavaisesta levosta käsin, kun taas Job tuntee velvollisuudekseen huolehtia myös Jumalan osuudesta. Jobin osalla on kivulias kasvun ja kypsymisen tie Jumalan sisäiseen tuntemiseen ja armon kokemiseen. Kaikki se, mihin elämänjäsennys ja luottamus on aiemmin perustunut, riisutaan pois. Se tekee kipeää. Mutta armo ei voi elää rinnakkain sen kanssa, mikä on tästä maailmasta.

 

Jumalalla on todella väylänsä tavoittaa meidän sydämemme. Hän ei keskustele ulkoisen minämme kanssa, ei suostu edes näkemään sitä roolia tai imagoa, johon toiset ihmiset ovat meidät valjastaneet. Hän haluaa yhteyttä todelliseen minäämme, sydämeemme. Hän ei kaipaa hartaudenharjoitustamme, ei jaloja tekojamme, ei mitään muuta kuin vastaanottavaisen sydämen, sydämen yhteyden. Meille tämä on vaikeaa, koska usein todellinen minämme on hautautunut elämän tuoksinassa, ihmissuhteiden haavoittavissa kokemuksissa, häpeällisiltä tuntuvissa epäonnistumisissa lukuisien muurien ja rakennelmien suojaan, emmekä tavoita sitä itsekään. Ja kuitenkin kaipuumme on löytää vastaus siihen, kuka minä todella olen. Tämä vastauksen haluaa ja voi Jumala antaa. Mutta tätä vastausta edeltää useinkin tuskallinen riisuminen.

 

Millaisia reittejä Jumala käyttää? Hiljaisuus voi saada elämässä monenkirjavan merkityksen. Elämänkokemuksemme voi liittää siihen painostavan vivahteen. Hiljaisuus on saattanut edeltää jonkin ikävän asian ilmaantumista tai se voi nostaa esiin asioita, jotka on halunnut unohtaa tai painaa sielunsa syövereihin. Hiljaisuus tekee tietä näiden asioiden käsittelylle yhdessä Jumalan kanssa. Hiljaisuus voi olla myös suloista, odottavaa hiljaisuutta, joka on täynnä uusia mahdollisuuksia. Hiljaisuus voi tuntua siltä, että Jumala vaikenee, jolloin jokin on tullut tielle, ikään kuin tulpaksi korvaan ja on otettava ensin pois. Tai hiljaisuus on hiljaisuutta vain pinnallisesti ja sen alta kaikuukin ääretön rikkaus elämän syvimpiä ääniä.

 

Yksinäisyys on monelle vaikea asia, ja erityisesti se tuntuu korostuvan näinä poikkeusaikoina. Mutta tietyllä tavalla yksinäisyys on jokaisessa ihmisessä, eikä sitä poista hyvä seura, perhe ympärillä eikä se, että ympäröi itsensä iloisella meiningillä päivästä päivään. Ihmisessä on aina sitä eksistentiaalista, olemassaoloa koskettavaa yksinäisyyttä ja erillisyyden kokemusta, johon ei oikein löydy lääkettä. Tämä yksinäisyys on Jumalan mentävä ammottava kuilu ihmisen sisällä. Syntiinlankeemuksessa ihmisen joutuessa eroon läheisestä yhteydestä Jumalaan tämä yksinäisyys sai alkunsa. Moni on kuvannut, että vaikka elämä olisi ollut kuinka täynnä pahoja asioita, se ei tuntunut kuitenkaan niin pahalta kuin totaalinen tyhjyys, tunne, ettei ole mitään. Yksinäisyys on pelottavaa, mutta se voi myös muodostua tilaksi, jonka täyttää Jumalan läsnäolo. Silloin, mitkään ulkoiset olosuhteen eivät voi horjuttaa sitä kokemusta, että elämässäni on ystävä, joka ei väisty viereltä.

 

Myös pimeys on pelottava ulottuvuus. Siellä, missä edes kaukaiset valot heijastuvat taivaalta takaisin, näkee kulkea. Mutta, jos pimeys on täydellinen, ei tiedä, mihin edetä. Vanhan Testamentin Sananlaskujen kirjoittaja muistuttaa ihmisen kyvystä pettää myös itseään: ”Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie”. (San.14:12) Kuinka usein elämän varrella onkaan käynyt niin, että kun on ollut oikein varma osaamisestaan määränpäähän, varmuus vaihtuukin harhaksi ja eksyminen on tosiasia. Joskus Jumalan on yksinkertaisesti pysäytettävä meidät keskelle pimeää, jotta voisi palauttaa meidät oikealle reitille. Pakkopysähdyksen keskellä Jumala itse lupaa Jesaja kirjan sanoin: ”Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: Tässä on tie, kulkekaa sitä.” (Jes.30:21) Korvaamattoman tärkeää on kulkea oikealle paikalle Jumalan suunnitelmassa. Siellä löytyy siunaus sekä itselle että ympärillä oleville.

 

Jumala puhuu meille joka päivä. Mutta meille puhuu myös maailma pyyteineen ja vaateineen, oma langennut luontomme ylpeydessään ja turhamaisuudessaan sekä paholainen valheineen ja Jumalaa vastustavine houkutuksineen. Vain Jumalan puhe tuo meille totuuden, toivon ja tarkoituksen. Siksi on tärkeää erottaa se. Tämä tapahtuu hankkiutumalla läheiseen, päivittäiseen yhteyteen Jumalan erityisen ilmoituksen, Raamatun Sanan kanssa. Jumalan Sana ja Pyhä Henki avaavat tien Jeesuksen Kristuksen, elävän veden lähteen luo.

 

Jeesus ei lupaa seurassaan helppoa taivalta, mutta voittoisan ja elämänmakuisen kylläkin. Ilmestyskirjassa hän sanoo:

 

Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. (Ilm.3:19-22)

 

Elämä haasteineen on hyvä jättää rukouksen kautta Herramme haltuun:

 

”Tule Herra Jeesus minun yksinäisyyteeni ja pimeyteeni. Sinä, joka tulit etsimään sitä, mikä on kadonnut, etsi ja kutsu esiin minussakin se, mikä on kadoksissa. Avaa korvani kuulemaan, silmäni näkemään ja sydämeni vastaanottamaan sinulta. Anna minun kuulla äänesi ja elämään elämääni sinun armosi varassa. Kulkekoon minun elämäni sinun suunnitelmasi tarkassa ohjauksessa. Puhdista ja vapauta siitä, mikä sitoo ja kahlitsee. Tule valoksi pimeyteeni, täytä yksinäisyyteni läsnäolollasi ja puhu minulle hiljaisuudessa. Ylistys sinulle, jonka sovintoveren suojassa olen täydellisessä turvassa. Aamen.”

 

 

Anssi Massinen