Alakoululaisten kerhot

Tänä vuonna otamme käyttöön kerhoihin ennakkoilmoittautumisen. Näin takaamme sen, että saamme kerholaisten tärkeät yhteystiedot jo heti ensimmäiseen kerhoon koronan ja kaiken muunkin turvallisuuden takia. Muistathan, että kerhoon tullaan vain terveenä!

Kerhoissa on aina pieni hartaushetki tai alkurukous. Sen jälkeen ryhdytään kerhon mukaiseen toimintaan pelaten sählyä tai kokkaillen. Liikkakerhoissa ja poikakerhossa leikitään liikunnallisia leikkejä tai pelataan erilaisia joukkuepelejä kerholaisten toiveet huomioiden. Puuhakerhoissa ja tyttökerhoissa leikitään myös, mutta joskus voidaan ottaa esille vaikka askarteluvälineet. Sählykerhoissa on hyvä olla omat sisäpelikengät ja nimikoitu vesipullo. Muita pelivälineitä ja pakollisia suojalaseja voi lainata seurakunnalta. Kaikki kerhot ovat ilmaisia.

Kerhoja pitävät pääosin rippikoulun käyneet nuoret nuorisotyöntekijöiden kouluttamina ja heidän valvonnassaan. Ohjaajien nimet löytyvät kerhon tiedoista. Kerhoon liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä alueen nuorisotyöntekijään.

Terveisin,
Alahärmä - Miia Antila p.044 54 16 814
Kauhava - Päivi Latomäki p. 044 36 79 795 tai Matti Latomäki p.044 56 300 98
Kortesjärvi - Anna-Maria Sironen p. 040 751 40 87
Ylihärmä - Päivi Latomäki p.044 36 79 795

Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia.


Tämän lomakkeen tietojen lähetys on suojattu suojattu SSL-tekniikalla, joten henkilökohtaisten tietojen antaminen on turvallista. Ulkopuoliset eivät voi seurata tiedonsiirtoa.
Kerhoon tulijan etu- ja sukunimi
*
Kerholaisen ikä
*
Kerholaisen puhelinnumero
Hyvä tietää kerholaisesta (ruoka-allergiat, sairaudet jne.)
Huoltajan nimi/nimet
*
Huoltajan puhelinnumero(t)
*
Kerhon peruuntumisista ym. voidaan infota kerhon whatsapp-ryhmässä. Saako huoltajan liittää kerhon whatsapp-ryhmään?
*

    Kyllä
    Ei
Tulen seuraavaan kerhoon:
*

 Alahärmä/srk-talon alakerta KOKKIKERHO 4-6 lk tiistai klo 16.30-18.00. Max. 8 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Aada Mertoniemi ja Sofia Barndyk.
 Alahärmä/Voltin koulu SÄHLY 1-3 lk keskiviikko klo 16-17. Jelena Haapasaari.
 Alahärmä/Voltin koulu SÄHLY 4-6 lk keskiviikko klo 17-18. Jelena Haapasaari.
 Alahärmä/srk-talon alakerta TYTTÖKERHO 1-4.lk keskiviikko klo 17.30-18.30. Mira Niemi ja Tiia Lemponen.
 Kauhava/Ruotsalan sali ja piha LIIKKAKERHO maanantai klo 16-17. Viivi Lakso ja Sara Karjanlahti.
 Kauhava/Nahkalan sali LIIKKAKERHO tiistai klo 16-17. Sonja Mäkinen ja Iina Hautamäki.
 Kauhava/Kosolan sali POIKAKERHO keskiviikko klo 16-17. Niina Kuusela ja Jonna Somppi.
 Kauhava/Kosolan sali TYTTÖKERHO keskiviikko klo 17-18. Heidi Lindgren ja Mirka Mäkipelkola.
 Kortesjärvi/Purmojärvi SÄHLY 1-3 lk torstai klo 17.00-18.15.Verneri Sankelo.
 Kortesjärvi/Purmojärvi SÄHLY 4-6 lk torstai klo 18.15-19.30. Verneri Sankelo.
 Ylihärmä/kk:n koulu SÄHLY 1-3 lk torstai klo 15-16. Petteri Jussinmäki ja Juhani Rantala.
 Ylihärmä/kk:n koulu SÄHLY 4-6 lk torstai klo 16-17. Petteri Jussinmäki ja Juhani Rantala.
 Ylihärmä/pappila PUUHAKERHO keskiviikko klo 18-19. Emilia Hakomäki ja Kailen Patmore.