Päivän Sana 20.04.2024

Jeesus sanoo: ?Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.?



Joh. 10:9

Nuttuprojekti päättyy, villasukkia ja toukkapusseja tarvitaan

toukkapussin_ohje(4).pdf
Vuonna 2008 alkanut nuttuprojekti on päättymässä. Vuosina 2008 - 2021 on toimitettu lähes 200 000 nuttua Suomesta 21 eri maahan, suurin osa Etiopiaan, Afganistaniin ja Moldovaan.
Neulojia on ollut 20 eri maasta, suurin osa kuitenkin Suomesta. Sveitsissä on toiminut oma projekti, joka edelleen jatkaa Afganistaniin.
Nuorin neuloja on ollut 7-vuotias, vanhin 94-vuotias. Nuttuja on neulottu noin 900 eri seurakunnassa, lähetys- ja diakoniapiireissä, mummun kammareissa, työpaikoilla ja kouluissa. Ahkerimmat neulojat ovat neuloneet 1300 nuttua, monet 500 nuttua. 


Kauhavan seurakunnan kautta on toimitettu 1639 nuttua tähän projektiin. Lisäksi Romanian äitiysavustuspakkauksiin on laitettu nuttuja. Varastossa odottavia nuttuja tai vielä tulevia nuttuja voidaan laittaa tähän tarkoitukseen. Romaniaan parempi tuote voisi kuitenkin olla toukkapussi, jonka ohje löytyy liitteestä.  

Nyt neuleprojektia jatketaan myös villasukilla, joita jo kolmena jouluna on toimitettu Moldovaan, Valko-Venäjälle ja Ukrainaan lastenkoteihin ja kehitysvammalaitoksiin. Jouluprojektissa tarvittavien sukkien koko on 23–42. Aikuisten kokoja tarvitaan kehitysvammaisille.
Sukkia voi toimittaa edelleen Kauhavan seurakuntaan esimerkiksi kirpputorien kautta.  Seurakunnasta sukat toimitetaan Tuuriin Hanna Saarenpäälle (Apilapolku 1, 63610 Tuuri. P. 040-7692077).

Myös Joulun Lapsi -paketteja tehdään edelleen Ylihärmässä. Seurakuntaan voi tuoda neuleita (pipo, käsineet, lapaset, villasukat) ja muita lahjoituksia myös näihin pakkauksiin. Nämä paketit menevät 4-14-vuotiaille. Jalkaterän pituus 14-25 cm. 


Lämpimät kiitokset ja Taivaan Isän siunausta kaikille neulojille!