Päivän Sana 07.10.2024

Sinä, Herra, hallitset ikuisesti, sinun nimesi kaikuu polvesta polveen.



Ps. 102:13

Alahärmän Kävele Naiselle Ammatti -tempaus kutsuu jälleen kävelemään naisyrittäjyyden puolesta!

Sunnuntaina 1.9.2024

klo 15.00 SYKEMESSU, lenkille lähtö noin klo 16.30         

Paikka: Alahärmän kirkko

 

Kävele Naiselle Ammatti on iloinen valtakunnallinen kampanja, jossa liikutaan ja kerätään lahjoituksia naisten ammatilliseen koulutukseen Afrikassa ja Aasiassa.

 

Härmän Naisyrittäjät ry järjestää Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman jo kahdeksatta kertaa! Tule sinäkin mukaan – tehdään hyvää yhdessä!


Kävele Naiselle Ammatti -tempauksemme on osa valtakunnallista Naisten Pankin hanketta, jonka toteuttaa ja varoja hallinnoi Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö Kirkon Ulkomaanapu.

 

Yhteistyökumppaniksemme olemme jälleen saaneet Kauhavan seurakunnan Alahärmän kirkkopiirin, joka on varannut meille oman kirkkopyhän 1.9. Tällöin kolehti kannetaan KNA:lle.

Tänä vuonna kirkkopyhämme käynnistää Sykemessu.
Mikä Sykemessu? Raimo Kunnari kertoo: ”Sykemessu on elämänmakuinen jumalanpalvelus, jolle luonteenomaista ovat nykyaikainen musiikki, ylistys ja yhteinen rukous. Merkille pantavaa on myös lahjansa ja panoksensa likoon laittavien seurakuntalaisten suuri joukko. Syke on enemmän kuin tilaisuus tai kokoontuminen. Se on elävä seurakuntayhteisö, jossa halutaan antaa tilaa Jumalan sydänäänten kuulemiselle.

Nimestä huolimatta Sykemessussa ei 1.9. vietetä ehtoollista, mutta läsnä ovat muuten tutut elementit sekä lämmin ja elämää sykkivä iloinen ilmapiiri. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi jakamaan elämää ja kohtaamaan yhdessä elävää Jumalaa. Erityisen toivottuja vieraita ovat kaikki, jotka eivät aikaisemmin ole Sykkeeseen tutustuneet. Tule yllättymään ja löydä paikkasi Jumalan olohuoneesta.”

 

Sykemessun jälkeen Härmän Naisyrittäjät tarjoavat kirkkoväelle ”kirkkokahvit” eli mehua ja leivonnaisia. Tämän jälkeen kirkkopihassa pientä ohjattua alkulämmittelyä ja sitten kaikki voivatkin halutessaan lähteä opastetulle kävelylenkille Lapuanjokirannan maisemiin.

 

Ja mikäli et millään ehdi Alahärmän kävelytempaukseen 1.9., voit osallistua vastaavaan tilaisuuteen Ylihärmän kirkossa su 8.9. klo 13.00.  Ylihärmän tempauksen järjestäjänä on Ylihärmän Yrittäjänaiset ry. Tervetuloa molempiin tilaisuuksiin!

 

Kiitos, että kuljet maailman naisten rinnalla.

KNA-kampanjalle voi lahjoittaa myös esim. verkon kautta – muista valita paikkakunnaksi Alahärmä:

 

 

- - - - -

 

Lisätietoa Naisten Pankin toiminnasta:

 

Naisten Pankki jatkaa huipputuloksia: tavoitimme 76 500 ihmistä vuonna 2023

“Meillä on tapana sanoa, että toivo muuttuu todeksi tekojen kautta”, kirjoittaa ohjaustiimin puheenjohtaja Saara Lehmuskoski katsauksessaan Naisten Pankin työn tuloksiin.

Naisten Pankin työn tulokset jatkuvat vakuuttavalla ja vaikuttavalla linjalla. Vuonna 2023 tuimme menestyksekkäästi lähes 14 000 naista viidessä maassa. Perheenjäsenet ja muut yhteisöjen jäsenet mukaan lukien työstämme hyötyi yli 76 500 ihmistä.

Lämmin kiitos kuuluu lahjoittajillemme, vapaaehtoisillemme, Kirkon Ulkomaanavun ja sen kumppanijärjestöjen työntekijöille ja kaikille niille upeille, sinnikkäille naisille, joiden toimeentulon takaamiseksi tätä työtä teemme. Kiitos joka ikiselle!

Naisten työn ja yrittäjyyden tukeminen kannattaa

Yhdessä luomme mahdollisuuksia kehittyvien maiden naisille hankkia oma työ ja toimeentulo. Työ tuo turvaa, vakautta ja toivoa sekä avaa naisille mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskuntien toimintaan laajemmin.

Monissa tukemissamme säästö- ja lainaryhmissä, osuuskunnissa ja yrittäjien verkostoissa naiset myös tukevat toisiaan. Kun ensimmäiset menestyvät, he ottavat mukaansa seuraavatkin. Positiivinen kierre on syntynyt.

 

Muutama työmme tulos viime vuodelta:

  • Naisten säästö- ja lainaryhmät sekä osuuskassat kasvattivat itse 2 miljoonan euron pääoman omilla säästöillään.
  • Naiset nostivat 9 049 lainaa, joiden keskiarvo oli 57 euroa. Lainojen avulla naiset voivat perustaa ja kehittää yritystoimintaa
  • Yhteensä 6 801 naista osallistui ammattitaito- ja yrittäjyyskoulutuksiin.
  • Naisten perustamat yritykset työllistivät 1 920 naista.