Päivän Sana 09.12.2023

Hän hankkii sorretuille oikeuden, hän opettaa köyhille tiensä.



Ps. 25:9

Arkunkantajien rinki perustettu

Kuva: Kirkon kuvapankki

Hautajaisten arkunkantamisen palvelutehtävästä kiinnostuneet kokoontuivat eilen Ylihärmän seurakuntatalolla, jossa vapaaehtoisen kantajan roolia ja paikallisia käytäntöjä käytiin läpi. Mukaan on nyt saatu kahdentoista henkilön porukka, josta saadaan apua tapauksissa, kun omaisten joukosta ei löydy kaikkia arkunkantajia. Pääsääntöisesti kantajia on hautajaisissa riittävästi, mutta ulkopuolisen avun tarve on lisääntynyt. Vapaaehtoistoiminnan tuella seurakunta voi nyt tarjota apua pieniin hautajaisiin.

 

Vapaaehtoisten yhteystietoja ylläpidetään kirkkoherranvirastossa, joten ota yhteyttä, jos haluaisit mukaan. Seurakuntamestareiltakin saa aiheesta tietoa ja opastusta.