Hartaus 30.3.2020: Kultaakin kalliimpaa

Sain muinoin ylioppilaslahjaksi kultaisen ristin. Se riippui kaulassani, kun lähdin opiskelemaan. Elämässäni koin tuolloin syvää ahdistusta ja elämänpelkoa. Mietin, että voisihan tuohon ristiin kaiverruttaa jotakin sopivaa. Sellaiseksi löytyikin Johanneksen evankeliumista jae, jossa Jeesus lupaa: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon”. (Joh.14:27).

 

Elämä jatkui risti kaulassa ja jae ristissä. Lupauksensa mukaisesti Jeesus hoiti ja paransi. Mielenkiintoista oli, että jostakin syystä rauhaa saattoi tuntea syvän ahdistuksenkin keskellä. Näin mielessäni kuvan puhtaan valkoisesta nauhasta piikkipensaan keskellä. Kaiken tolkun mukaan piikkien olisi pitänyt repiä nauha riekaleiksi, mutta se oli vahingoittumaton. Ymmärsin, että sitä rauhaa, jonka Jeesus antaa, ei voi mikään tehdä tyhjäksi.

 

Jeesus ei lupaile sellaista rauhaa kuin maailma. Maailman tarjoama rauha on hetkellistä ja sen olemus niin usein siinä, että onnistuu juoksemaan pakoon tai tukahduttamaan sisimpänsä viestin viihteellä tai aktiviteeteilla.

 

Joskus rauhattomuus voi johtua siitä, että on tarkoitus mennä eteenpäin elämässä. En ehkä ole sillä paikalla, missä Herra tahtoo minun olevan. Silloin ainoa mahdollisuus on viivytyksettä hankkiutua sille paikalle. Poikkeuksetta se vaatii uskoa, luottamusta ja rohkeutta. Sitten, kun tuon hypyn ottaa, rauhattomuus väistyy. Oma lukunsa on se, jos pyrkii varmistelemaan elämäänsä ja parkkeeraa turvallisesti mukavaan ruutuun, jossa minkään ei pitäisi miltään puolelta päästä kolhimaan. Silloin elämä jää elämättä, ja sehän se vasta riivaakin.

 

Risti symbolina on yksinkertainen, mutta äärettömän rikas. Siinä voi nähdä plus-merkin, Jumalan armon eli suosiollisuuden. Tai T-kirjaimen: T niin kuin tarkoitus. Risti on myös kohtaamispaikka: Jumalan ja ihmisen, juuri tässä ja nyt. Ja edelleen siinä voi hahmottaa kuin tienristeyksen ja muistaa, ettei tämä elämä ole minun ymmärrykseni varassa. Saan pyytää johdatusta: ”Herra, mihin suuntaan tahdot tänään viedä?”.

 

Siitä kultaisesta rististä katkesi sittemmin ketju. Se joutui hetkeksi pöytälaatikkoon odottamaan uutta vitjaa, unohtui sinne ja katosi lukemattomien muuttojen seurauksena kuka ties minne. Mutta evankeliumin jae ei kadonnut, eikä se rauha, jonka Jeesus siinä lupaa. Ne tipahtivat alas sydämeen ja ovat tallessa, enemmän kuin mikään muu. Elämän ahdistukset tulevat ja menevät, mutta Jeesuksen rauha pysyy kaiken keskellä.

 

Niin se on: katoavaista on tämän maailman kulta, mutta Jumalan Sana kestää ikuisesti.

 

 

 

Anssi Massinen