Korona-aikanakin Kristus kulkee rinnallamme   

Tiedotusvälineet pauhaavat taukoamatta. Hallitus järjestää toinen toisensa perään tiedotustilaisuuksia. Kadut hiljenevät, aurinko silti paistaa ja itse istun tietokoneen ääressä päivästä toiseen etätöitä naputellen. Enpä olisi uskonut tällaisen ajan koittavan. Ei varmaan kukaan muukaan.

Tilanne on kuitenkin mikä se on. Koko maailma on kriisissä. Silti aika kulkee eteenpäin, ja omalta osaltaan kohta koittava kirkkovuoden ajankohta antaa meille lohtua turvattomuuden, epävarmuuden ja ahdistuksenkin keskelle. Nimittäin pääsiäisen tapahtumat tuovat keskuuteemme vahvaa sanomaa siitä, että kriiseistäkin selvitään. Mekin tulemme tästä selviämään toisiamme tukien ja Jumalan läsnäoloon luottaen.

Vielä alkuvuodesta, kun koronavirus riehui Kiinassa, emme varmastikaan osanneet ajatella sen tulevan myös tänne luoksemme pohjolaan. Kun se sitten lähti leviämään ja hallitus tarttui julkisuudessa napakasti asioihin, oli mielenpäällä kenties suuri epäusko kaikkea tapahtunutta kohtaan. Kauan sitten Jeesus kertoi opetuslapsilleen useaan otteeseen edessä koittavista tapahtumista. Asioiden edetessä opetuslapset eivät tahtoneet uskoa noita puheita todeksi. Toisin sanoen he kielsivät tällaisen mahdollisuuden.

Kiirastorstain iltana Jeesus asetti ehtoollisen ja sen välityksellä tahtoi opettaa seuraajilleen uuden aikakauden alusta, ”uudesta liitosta hänen veressään”. Puhe ei tainnut vieläkään mennä perille, sillä opetuslapset pyrkivät pysymään edelleen tutussa ja turvallisessa. He jatkoivat vanhaan tapaan epäilyä ja kieltämistä, kun keskenään aprikoivat sitä, kuka heidän keskuudestaan olisi voinut olla kavaltaja.

Pitkäperjantaina katastrofi oli tosiasia. Lopullinen tieto Jeesuksen kuolemasta horjutti opetuslasten turvallisuudentunnetta, joka varmasti aiheutti heissä paniikkia, pelkoa ja vetäytymistä muiden seurasta. Järkytys ja shokki muuttui ajan kuluessa apatiaksi ja muun maailman välttelyksi. Kenties tuo shokkireaktio tapahtuneeseen sai aikaan myös omien tunteiden välttelyä. Aivan yhtäkkiä, kuin ilman lupaa, opetuslapset olivatkin uuden edessä ja suuren hämmennyksen vallassa. Jeesus ei enää ollutkaan heidän keskuudessaan, niin kuin ennen oli ollut. Tilalle oli noussut tyhjyys ja toimettomuus, tunne siitä, ettei mitään saa aikaiseksi ja vähättely siitä, tarvitseeko sitä enää saadakaan. Ilo elämästä oli kaikonnut kauas ja hyvät hetket tuntuivat kaukaisilta, utuisilta muistikuvilta.

Kuva: Pixabay
Päivät kuitenkin etenivät ja Jeesuksen lupaama kolmas päivä valkeni. Toisin kun voisimme ajatella, naisten sanoma ylösnousseesta Jeesuksesta ei varmasti saanut samantien aikaiseksi suurta iloa ja riemua, vaan hämmennystä ja epäuskoa. Tarvittiin aikaa, jotta oma ymmärrys pääsi kiinni siihen, mitä oli oikein tapahtunut ja miten elämä tulisi jatkumaan uudella tavalla, uudessa ajassa, yhdessä Jeesuksen kanssa.

Huomaan itse, että olipa se elämän vastoinkäyminen mikä tahansa, meidät laitetaan kuin aina uudestaan vaan tuolle kärsimysviikolle kulkemaan. Tilanteessa, jossa kriisi koettaa meitä, meidät laitetaan väkisin hyväksymään se, että jokainen surun eri vaihe on vain kuljettava läpi, eikä kykene ryntäämään liian aikaisin eteenpäin, vaikka välillä niin kovasti toivoisi. Vasta kun opetuslapset olivat käyneet läpi synkät suruvaiheet ja antaneet aikaa kaikelle suruun liittyvälle tyhjyyden, tuskan kokemiselle, sekä uuteen aikaan asennoitumiselle, vasta sitten löytyi tilaa ilolle ja kaiken ymmärrykselle.

Pääsiäisen tapahtumat todistavat meille vielä melkein 2000 vuotta myöhemmin, ettei näitäkään hetkiä opetuslapset kulkeneet kuitenkaan yksin, vaan yhdessä Jumalan kanssa. Opetuslapset tarvitsivat aikaa ymmärrykselle, jotta tapahtunut löysi merkityksensä ja siten antoi heille myös uutta voimaa.

Me ihmiset elämme nyt kollektiivista kriisiä ja varmasti koemme samankaltaisia tunteita kuin opetuslapset aikoinaan. On pelkoa, järkytystä, tyhjyyden tunnetta, mutta myös kaiken vastapainona yhteistä vastuunkantoa, toisista huolehtimista ja eritoten rukousta. Raamattu antaa meille vahvan sanoman siitä, että Kristus kulkee kärsivän ihmisen rinnalla. Hän todella tietää, mitä elämän kriisit meille elämäämme tuo, mutta hänellä on voima ja valta myös kannatella meitä näiden tunteiden keskellä. Emme siis kulje tätäkään epidemia-aikaa yksin ja omassa varassamme, vaan yhdessä Kristuksen, Vapahtajamme kanssa ja hänen varassaan.

Tänä keväänä tyhjä risti tuo meille todella sanoman toivosta ja rakkaudesta. Tapahtuipa mitä tahansa, meitä ei ole jätetty yksin, vaan olemme Kaikkivaltiaan armollisessa suojassa.

Jumala vakuuttaa nimittäin meille: ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.”

Suljetaan itsemme sekä kaikki lähimmäisemme Jumalan armon turviin rukoillen ja Jumalan suuriin käsiin jättäytyen.

Armon ja laupeuden Jumala.

Sinun eteesi me tuomme kaiken, mikä ahdistaa meitä: epävarmuuden, pelon, levottomuuden ja järkytyksen. Sulje meidät syliisi ja lohduta meitä ahdingossamme. Kuule meitä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.

Sinua siunaten ja Kristuksen rauhaa toivottaen,

Petra Kero