Lapsen tai nuoren suru 

Kauhavan seurakunnassa vieraili tammikuussa Nuoren kirkon kouluttaja Tiina Haapsalo puhumassa lapsen surusta. Seurakunnan työntekijöiden lisäksi osallistumaan pääsivät asiasta kiinnostuneet päivähoidon ja koulujen kasvatusammattilaiset. Moni asia oli hyvää kuultavaa myös tavalliselle vanhemmalle. Siksipä tässä jakoon muutamia mieleen jääneitä poimintoja päivän annista ihan kaikille. 

 

Lapselle pitää puhua kuolemasta totuudenmukaisesti oikeilla sanoilla, lapsen ikätaso huomioon ottaen. Kun joku läheinen kuolee, ei sanota esimerkiksi, että hän nukkui pois. Lapsi voi nimittäin tällöin yhdistää kuolemisen nukahtamiseen, ja näin voi tulla pelkoja nukkumaanmenoa kohtaan. Jos perheen lähipiirissä tapahtuu kuolemantapaus, otetaan lapsi mukaan yhteisen suruun. Ei jätetä ulkopuolelle ajatuksella, ettei hän kuitenkaan ymmärrä. Lapsen saa ottaa mukaan sururituaaleihin ja hautajaisiin, tai pitää ottaa. Lapsella on oikeus surra ja muistella ja nähdä, mitä konkreettisesti tapahtuu. Lapsen/nuoren olisi hyvä saada kokemus hautajaisista ennen kuin joutuu osallistua jonkun todella läheisen hautajaisiin. Shokki ei ole silloin niin suuri. Lapsen olisi myös hyvä saada käsitellä kuolemaan liittyviä ajatuksia, vaikkei niistä olisi vielä mitään omakohtaista kokemusta. Tähän oivallinen tapahtuma on esimerkiksi pyhäinpäivä, jolloin voidaan käydä hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä ja jutella asioista. Myös pihalta löytyneiden kuolleiden ötököiden ja eläinten hautaamiset ja ”hautajaisten leikkiminen” ovat lapselle tärkeitä. Näin hänellä on tosipaikan tullen jo jotain kokemusta, johon tarttua. 

 

Koulutuksesta jäi mieleen myös termi lapsi ”surahtelee”. Se tarkoittaa sitä, että lapsi suree lyhyitä aikoja kerrallaan. Hän siis palaa suremisen jälkeen nopeasti tavalliseen arkeen ja aikuinen voi luulla, että tämä oli jo tässä, mutta lapsi palaakin suruun taas hetken päästä uudestaan. Kaikenlaisten surujen keskellä on tärkeää niin lapselle kuin aikuiselle, että päästään mahdollisimman nopeasti tavalliseen, tutun turvalliseen arkirytmiin kiinni. Lapsi myöskin suree hyvin kokonaisvaltaisesti ja fyysisesti. Voi tulla taantumista taidoissa, univaikeuksia, ihottumaa, päänsärkyä, pahoinvointia. Lapsi tarvitsee paljon läheisyyttä, syliä ja turvaa menetyksen keskellä, turvallisia aikuisia, jotka kuuntelevat ja juttelevat hänen kanssaan. 

 

Kuoleman lisäksi lapsen elämään voi tulla suru vanhempien eron myötä. Tuolloinkin aikuisen tulee muistaa, että lapsella on oikeus surra ja ikävöidä. Luultavasti lapsella on aina ikävä sitä toista vanhempaa, jonka luona hän ei sillä hetkellä ole. Siksi hänen pitää saada puhua poissaolevasta vanhemmasta ja pitää vaikka kuvaa esillä, vaikka se paikalla olevalle vanhemmalle tuntuisi vaikealta. 

 

Erittäin tärkeä juttu surun ja eron tilanteissa on se, että lapselle sanotaan, ettei tapahtunut ole hänen syytään tai minkään hänen ajatustensa tai tekojensa seurausta. Lapsi nimittäin lähes aina ajattelee niin. Tästä voi joutua muistuttamaan useaan kertaan. 

 

Kuoleman ja surun teemojen käsittelyyn lapsen kanssa on olemassa paljon hyviä kirjoja, joita voi kysellä kirjastoista tai seurakunnan työntekijöiltä. Kaikenlaista muutakin apua ja vinkkejä voi seurakunnasta kysellä. Tarkoitus on tulevaisuudessa tarjota aikuisten sururyhmien rinnalle lasten tai nuorten sururyhmää, jos sellaisille on tarvetta. Näistä seurakunta tiedottaa myöhemmin, ja niistä voi toki kysellä, niin tiedämme tarpeesta. 

 

 

 

 

Päivi Latomäki

Nuorisotyönohjaaja