Päivän Sana 18.04.2024

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.



Ps. 23:4

Purmojärven rukoushuone  90 vuotta – juhlakausi käynnistyy joulukuussa

Purmojärven 90-vuotias rukoushuone. Kuva: Mauri Jokela.
Joulukuussa 2021 tulee kuluneeksi Purmojärven rukoushuoneen käyttöönsä vihkimisestä täyteen 90 vuotta. Ajanlasku aloitetaan tällöin joulukuun toisesta sunnuntaista vuonna 1931, jolloin rovasti Appelbergin vihkiäissaarnoin Herran huone tuli vihityksi tarkoitukseensa. Rakennuksen valmiiksi saamiseen työtä oli tarvittu jopa kuusi vuotta, koska kaikesta rakentamisesta vastuun kantoi yksinään kylä itse.

Rukoushuoneyhdistyksen yhteistyökumppaneina tulevia juhlatilaisuuksia toteuttamassa ovat Kauhavan seurakunta ja SLEY:n E-P:n piiri, jotka ovat kutsusta nimenneet juhlia parastaikaa suunnittelevaan työryhmään omat edustajansa.


Noin puolen vuoden mittaisen juhlakauden aikana on suunniteltu järjestettäväksi mm. seuraavia tilaisuuksia:

- avajaisjumalanpalvelus 5.12. Kortesjärven kirkossa. Jumalanpalvelus on samalla tänä vuonna yksi Sleyn
  maakunnallisista kirkkopyhistä.
- Siionin Kanteleen yhteislauluiltoja Kauhavan seurakunnan eri kirkoissa, seurakuntataloilla ja rukoushuoneilla
- urkukonsertti
- raamattuluentoja Vanhasta ja Uudesta testamentista sekä mm. Martti Lutherin henkilöhistoriasta.
- Juhlamessu Kortesjärven kirkossa ja pääjuhla rukoushuoneella 15.5.2022. Messujumalanpalvelus
  järjestetään niin ikään Sleyn maakunnallisena kirkkopyhänä.


Juhlakautta valmisteleva toimikunta vas. kapp. Aki Paavola, piirijoht. Esa Luomaranta, johtokunnan jäsenet Eira Lahtinen, Vesa Pellinen, Leila Jutila, Lasse Hokkala ja Mauri Nygård. (Kuva: Mauri Jokela)
Itse evankelinen herätys, jota Purmojärven rukoushuoneessa on sen koko olemassaolon ajan julistettu, on paikkakunnalla – niin kuin Härmänmaalla ja Järviseudulla laajemminkin – vielä tätäkin vanhempi asia. Sen istutti ensimmäisenä Kortesjärvelle seurakunnan ensimmäinen vakinainen kirkkoherra Gustav von Essen – kansan nimellä ”Essi-pappi” – palveluvuosinaan 1877–87. Hän oli noina vuosina yhdessä Johannes Bäckin ja Sanfrid Nymanin kanssa Hedbergin hengellisten löytöjen ensimmäisiä pappisjulistajia koko Suomessa. Sen jälkeen herätysten tulta ovat ylläpitäneet lukuisat evankelisen liikkeen saarnaajat paikkakunnalta, Härmänmaalta ja Keski-Pohjanmaalta. Sleyn Purmojärven ja Fräntilän osastot ovat molemmat nykyisin noin 100-vuotiaita. Näille moninkertaisille ”syntymäpäiville” kaikki kortesjärveläiset, koko Kauhavan seurakunnan kirkkokansa ja evankelinen herätysväki kautta Suomen ovat sydämellisesti tervetulleita osallistumaan ja iloitsemaan Herramme hyvyydestä!

PURMOJÄRVEN RUKOUSHUONEYHDISTYS RY.

 

90-vuotisjuhlatoimikunta