Aloitus kahvituksella klo 17.30.
Tiesitkö, että Jumala, ihmisen luoja, haluaa ja voi koskettaa tänäänkin? Mutta miten ja miksi? Mitä Jumalan kosketus on ja voi saada aikaan? Mitä merkitystä sillä on?
Kosketuksesta ja kosketetuksi tulemisesta Raamatun valossa luennoi Kansanlähetyksen raamattuopettaja pastori Ilkka Rytilahti kahtena iltana peräkkäin.
Kosketus. Kosketetuksi tuleminen.
Jokaisella on sen syvä tarve. Me kaipaamme ja etsimme kosketusta. Ystävällistä, lämmintä, rakkaudellista, lohduttavaa, rohkaisevaa. Sellaista, joka puhuttelee ja vaikuttaa syvällä tavalla, sydämessä, mielessä. Tuntuu koko olemuksessa saakka.
Sen voi tuoda toinen ihminen, jokin tapahtuma, musiikki, kauneus, taide, tarina tai vaikkapa luonto.
Elämässä joudumme kuitenkin myös sellaisen koskettamaksi, mitä emme haluaisi. Meitä kohtaavat vastoinkäymiset, onnettomuudet, sairaudet ja menetykset, jotka kuluttavat. Elämä voi niiden jäljiltä vaikuttaa aivan rikkoutuneelta, kivun täyttämältä, arvottomalta ja merkityksettömältä. Onnellisuus, ilo ja rauha ovat tipotiessään. Elämä voi muuttua niiden vuoksi peruuttamattomasti.
Halki Raamatun lukijan eteen tulee yhä uusia ja uusia ihmisiä, joiden elämän tapahtumien ja todellisuuden keskellä tapahtuu myös Jumalan vaikutus. Hänen tahtonsa ja toimintansa ihmistä kohtaan on läpikotaisin hyvä. Hänen kosketuksensa tähtää uudistumiseen ihmisen kohdalla. Itse asiassa aivan uuteen elämään. Lopulta elämään yli ajallisen elämän rajan.
Tiesitkö, että Jumala, ihmisen luoja, haluaa ja voi koskettaa tänäänkin? Mutta miten ja miksi? Mitä Jumalan kosketus on ja voi saada aikaan? Mitä merkitystä sillä on?
Näiden kysymysten äärellä ja pohtimassa olemme opetusten myötä.