Nyt iloiten laulakaa Herralle, kohottakaa hänelle riemuhuuto, hän on meidän turvakalliomme. Tulkaa hänen kasvojensa eteen ja kiittäkää, virittäkää hänelle riemuvirsi!
Nykyisen viranhaltijan siirryttyä toisiin tehtäviin on Kauhavan seurakunnassa haettavana
SEURAKUNTAMESTARIN VIRKA
Virkapaikkana on Alahärmän kirkkopiiri. Seurakuntamestarin tehtäviin sisältyy toimiminen suntiona ja kiinteistöjen hoitajana. Lisäksi virkatehtäviin sisältyy olennaisena osana haudankaivuu ja -peitto, joten kokemus koneellisesta kaivuutyöstä on eduksi. Viran kelpoisuusvaatimuksena on seurakuntamestarin tai kiinteistöjen hoitoon soveltuva ammattitutkinto tai vastaavat työkokemuksella hankitut tiedot ja taidot. Viran hoito edellyttää liikkumista tarvittaessa koko Kauhavan seurakunnan alueella, joten hakijalla on oltava auto käytössään.
Viranhaltijalta edellytetään itsenäisessä työssä ennen kaikkea oma-aloitteisuutta. Vaihtelevat tehtävämäärät edellyttävät joustavuutta. Odotamme hakijalta myös yhteistyökykyä ja tietotekniikan perustaitojen hallintaa. Erityiseksi ansioksi luetaan taito tehdä pieniä korjaustöitä kiinteistöissä. Hakijan toivotaan olevan sitoutunut evankelisluterilaisen kirkon perustehtävään.
Virassa noudatetaan jaksotyöaikaa, 114,75 h/3 viikkoa. Tehtävään sisältyy olennaisena osana myös ilta- ja viikonlopputyötä. Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtäväkohtainen palkka määräytyy kirkon palkkausjärjestelmän vaativuusryhmän 402 mukaisesti (2.196,78 €/kk) Peruspalkan lisäksi voidaan maksaa kokemuslisää aikaisemmasta työkokemuksesta riippuen enintään 295,00 €/kk
Tehtävä tulee ottaa vastaan 01.08.2023 tai sopimuksen mukaan. Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä todistus terveydentilastaan.
Hakemus ansioluetteloineen tulee toimittaa 12.06.2023 klo 15.00 mennessä Kauhavan seurakunnantaloustoimistoon os. Kauhavan seurakunta/taloustoimisto, Kirkkotie 3b, 62200 KAUHAVA tai sähköpostitse .
Lisätietoja antaa kiinteistöpäällikkö Kari Jutila 045 139 3597 tai talousjohtaja Esa Rämäkkö 050 532 2792