Hautapaikat ja hautojen hoito
Hautapaikat
Hautapaikka voidaan varata ainoastaan kuolemantapauksen yhteydessä. Varaus tehdään kirkkoherranvirastosta.
Hautaustoimilain mukaan jokaisella on oikeus tulla haudatuksi kotikuntansa evankelis-luterilaisen seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle. Kirkkolain mukaan oikeus hautaan luovutetaan kuolemantapauksen yhteydessä. Samalla voidaan luovuttaa vapaa hautasija vainajan puolisolle.
Hautaoikeuden haltijan nimeäminen PDF-tiedosto tulostettavaksi
Hautojen hoito
Kauhavan seurakunnalla on yhden hoitokauden kestäviä kesä- ja kasteluhoitosopimuksia. Sopimus on jatkuva, mutta laskutus tapahtuu vuosittain.
Hoitojen tarjouslaskut lähetetään automaattisesti edellisenä vuonna hoidon maksaneille asiakkaille. Maksamalla laskun vahvistetaan hoitosopimuksen jatkuminen tulevana hoitokautena.
HUOM. Kuluvan vuoden 2025 hoitosopimuksia otetaan vastaan perjantaihin 16.5.2025 saakka, sen jälkeen tehtävät sopimukset siirtyvät seuraavalle vuodelle.
Alla olevasta kuvakkeesta aukeaa haudanhoitotarjouslaskujen mukana mennyt lähetekirje.
Sopimushautojen hoito.pdf
Kesähoito
Yhden kesän hoitomaksu määräytyy haudan sijojen lukumäärän mukaan. Kaikilla hoitohaudoilla kukkina on pikkubegonia.
Hoitoon sisältyy:
- kevätsiivous
- kukkapaikan kunnostus ja lannoitus
- kukat
- kukkien hoito, kastelu ja lannoitus
- haudan siistinä pitäminen
- syksyllä kukkien poisto
- syyssiivous
Kukkien istuttaminen ja hoito aloitetaan kesäkuun 10. päivän tienoilla sääolosuhteista riippuen. Hoito päättyy 30.9. tai ennen tulevaan hallayöhön, kukat poistetaan 30.9. mennessä.
Kasteluhoito
Yhden vuoden hoitomaksu määräytyy haudan sijojen lukumäärän mukaan.
Hoitoon sisältyy: Omaisten hankkimien ja istuttamien kukkien kastelu.
Kastelu aloitetaan seurakunnan hoidossa olevien kesähoitojen yhteydessä kesäkuun 10. päivä.
Haudanhoitohinnat
Kesähoito
Hautasija |
€ |
Hautasija |
€ |
1 |
70 |
6 |
94 |
2 |
75 |
7 |
96 |
3 |
80 |
8 |
98 |
4 |
90 |
9 |
99 |
5 |
92 |
10 |
100 |
Kasteluhoito
Hautasija |
€ |
Hautasija |
€ |
1 |
50 |
6 |
62 |
2 |
54 |
7 |
63 |
3 |
58 |
8 |
65 |
4 |
59 |
9 |
67 |
5 |
60 |
10 |
168 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Erikseen tilattavat työt:
Haudan peruskunnostus
Tuntiveloitus 35 €/h
Hautakivien oikaisu
Tuntiveloitus 35 €/tunti
Hoitosopimuksista ja niiden laskutuksista vastaa toimistosihteeri Jaana Tahvanainen,
puh. 044 032 7707. Soittoaika tiistaisin 9-11.