Kauhavan kirkko

Kauhavan kirkko

Kirkkotie 5, 62200 Kauhava

900

 

 

Kirkon alasalissa on kokoustila ja keittiö. Alasalissa on noin 100 paikkaa.

Kauhavasta tuli kappeliseurakunta vuonna 1643, ja silloin valmistui oikea kirkko Hannukselan talon maalle lähelle jokirantaa. Sitä ennen kirkkorakennukset olivat olleet pieniä saarnatupia. Tämä Kauhavan ensimmäinen varsinainen kirkkorakennus oli puinen, tornillinen pitkäkirkko kooltaan 12 x 16 metriä ja sijaitsi nykyisen kirkon paikalla. Rakentajasta ei ole tietoa, mutta oletettavasti Etelä Pohjanmaan kirkkojen rakentajat olivat omia kansanmiehiä. Sen ajan köyhyys lienee vaikut tanut siihen, että kaikki seurakuntalaiset eivät jaksaneet olla mukana kirkon kustannuksissa, ja siksi kirkkoa ei saatu kokonaan valmiiksi. Muutamia seurakuntalaisia sakotettiinkin siitä, kun he niskoittelivat mm. kirkonaitaosuuksien maksamisessa. Perimätiedon mukaan venäläi set polttivat tämän kirkon isonvihan aikana. Tämä tieto ei ehkä pidä paikkaansa, mutta joka tapauksessa venäläiset ryöstivät kirkon omaisuutta, mm. molemmat kirkonkellot. Toinen kirkkorakennus valmistui nykyisen kirkon paikalle härmäläisen Antti Hakolan raken nuttamana vuonna 1756. Se tuhoutui tulipalos sa jouluaamuna vuonna 1921. Nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1925. Kirkon on suunni tellut arkkitehti Josef Stenbäck. Kirkko on punatiilinen ja edustaa uusgoottilaista tyyliä. Kirkko rakennettiin betonilaatalle, joka ei kui tenkaan kestänyt sen painoa. Jo kirkon vihkiäisjuhlassa mikkelinpäivänä vuonna 1925 näkyi vaarallisia halkeamia eri puolilla kirkkoa ja kirkkojen tuntija professori Heikki Klemetti kirjoittikin: “Kaatuuko Kauhavan kirkko?“ Kirkko ei kaatunut, mutta se jouduttiin perustamaan uudelleen vuonna 1962. Nyt Kauhavan kirkko seisoo tukevasti kovaan pohjaan saakka ulottuvien teräsbetonipaalujen päällä.

Sijainti kartalla

Tiedustelut ja varaukset:

06 434 6500

Esteetön kulku Esteetön kulku
Esteetön wc Esteetön wc
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Leikkinurkkaus Leikkinurkkaus
Lähes esteetön tila Lähes esteetön tila
Pysäköinti Pysäköinti
Pysäköintipaikka liikuntaesteisille Pysäköintipaikka liikuntaesteisille
Tilava hissi Tilava hissi
Kahviastiasto
Keittiö

Tapahtumat

su 18.5. klo 13.00

Kirkkotie 5, 62200 Kauhava

Sanajumalanpalvelus

4. sunnuntai pääsiäisestä. Taivaan kansalaisena maailmassa
to 29.5. klo 10.00

Kirkkotie 5, 62200 Kauhava

Messu

Helatorstai. Pyhäpäivän aihe: Korotettu Herra
su 1.6. klo 13.00

Kirkkotie 5, 62200 Kauhava

Sanajumalanpalvelus

Pyhäpäivän aihe: Pyhän Hengen odotus
to 5.6. klo 19.00

Kirkkotie 5, 62200 Kauhava

Kesäillan konsertti

Kanttorit konsertoivat Kauhavan kirkossa
su 8.6. klo 10.00

Kirkkotie 5, 62200 Kauhava

Messu (50 v sitten ripille päässeiden kirkkopyhä)

Tervetuloa jumalanpalvelukseen, mukana vuoden 1975 rippilapset.
su 15.6. klo 10.00

Kirkkotie 5, 62200 Kauhava

Messu (Kesä 2B:n konfirmaatio)

Pyhän Kolminaisuuden päivä. Pyhäpäivän aihe: Salattu Jumala
la 21.6. klo 18.00

Kirkkotie 5, 62200 Kauhava

Sanajumalanpalvelus

Johannes Kastajan päivä, Juhannus
su 24.8. klo 10.00

Kirkkotie 5, 62200 Kauhava