Ristiäiset

Pyhä kaste on kristillisen kirkon perusta. Kaste voidaan toimittaa kirkossa, kodissa tai muussa sopivassa paikassa. Lapsi tulee kastaa ennen kolmen kuukauden ikää. Kasteesta voi sopia soittamalla kirkkoherranvirastoon. Halutessaan voi ottaa yhteyttä myös suoraan pappiin. Ennen kastetta pappi käy toimituskeskustelun vanhempien kanssa joko kotona, seurakunnan tiloissa tai muulla tavalla.

Vanhemmilla ja muulla juhlaväellä on mahdollisuus osallistua kastetoimituksessa rukouksiin ja tekstinlukuun. Niistä sovitaan kastepapin kanssa.

Kasteesta ilmoitetaan kirkossa jumalanpalveluksessa noin viikon kuluttua ristiäisistä ja samalla rukoillaan lapsen ja hänen läheistensä puolesta. Sen jälkeen kasteesta ilmoitetaan lehden kirkollisissa ilmoituksissa. 

Kirkon uskon mukaan ristiäisissä toimitettava kaste on parasta, mitä vanhemmat voivat lapselle antaa, sillä siinä on kyse Jumalan rakkaudesta. Kastettu liitetään oman asuinpaikan seurakunnan jäseneksi.

naisen sylissä vauva, jota pappi siunaa

Kastetilaisuuden kulku vaihtelee sen mukaan, minkä ikäinen kastettava on. Usein kaste tapahtuu muutaman kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Kasteessa lapsi liitetään nimeltä kutsuen kristilliseen uskoon ja seurakunnan jäseneksi.

Ristiäisten kulku

Lapsikaste on luterilaisessa kirkossa tavallisin tapa liittyä kirkon jäseneksi, mutta kasteelle voit tulla minkä ikäisenä tahansa. 

Luterilainen kirkko kastaa kaikenikäisiä