Päivän Sana 13.06.2024

Kuulkaa tänä päivänä, mitä Herra sanoo: ? Älkää paaduttako sydäntänne.



Ps. 95:7?8

Joulun rauhaa -konsertti 14.12.2022 Kauhavan kirkossa

Kaksi tähtien lailla loistavaa laulajaa, viime vuoden Syksyn Sävel -kilpailun voittaja kuningatar Saija Tuupanen ja musiikkitaivaan monitaituri ja kuningas Teemu Roivainen tunnelmoivat lämminhenkisellä Joulun rauhaa -konserttikiertueella. 

Kirkkokonserteissa kuullaan perinteisiä, meille niin rakkaita
joululauluja, mutta myös muutamia uudempia lauluja sekä
jouluisia musiikkiyllätyksiä ja kauniita duettoja. 
Säestyksestä vastaa Teemun Energia-orkesteri juhlakokoonpanossaan.

Saija Tuupanen odottaa jo tulevaa joulukiertuetta:

– Ihana jälleen lähteä kiertämään jouluisia kirkkoja. Joulunaika
on tosi tärkeä, rakastan joulun tunnelmaa, ja on todella ihanaa
jakaa nämä hetket teille rakkaan artistiystäväni Teemun kanssa.
Yhteisenä duettonamme kuullaan mm. perinteinen Varpunen
jouluaamuna sekä Oi jouluyö.

– Itse olen valinnut konsertin kappaleikseni perinteistä ja
uudempaa joulumusiikkia. Esitän mm. Mikko Mäkeläisen tekemän
Ääni taivaasta -laulun, joka on myös Joulu puhuu -levylläni. Lisäksi
laulan mm. Marian poika -laulun sekä Sylvian joululaulun. Taivas
sylissäin -kappaleen esitän myös, sitä on toivottu tosi paljon.

– Tule kokemaan kanssamme tämä herkkä, koskettava ja
tunnemallinen joulukonsertti. Olisi ihana jakaa Sinulle tätä joulun
tunnetta ja hyvää mieltä tällaisina aikoina. Nämä koskettavat
musiikkihetket tuntuvat entistä tärkeämmiltä, kun maailmalla
kuohuu, pohtii Saija.

Teemu Roivainen iloitsee kiertueesta, jossa hänen rinnallaan
nähdään ensi kertaa Saija Tuupanen.

– Aivan mahtava päästä hyvän ystäväni Saija Tuupasen kanssa
kiertueelle. Yksittäisiä konsertteja olemme tehneet, ja ollut aina
mielettömän mukavaa laulaa Saijan kanssa, ja tunnelma on ollut
upea.

– Joulu on itselle vuoden tärkein aika sillä silloin saa rauhoittua
perheen ja läheisten kanssa. Mielestäni joulukiertue ja varsinkin
kirkkokonsertit joulunaikaan ovat täydellinen tapa latautua joulun
aitoon tunnelmaan. Musiikkivalinnossani konsertissa kuullaan
mm. oma joululauluni Pohjolan joulu sekä harrastunnelmainen
Konsta Jylhän joululaulu.

Saija Tuupanen & Teemu Roivainen
Joulun rauhaa -konserttikiertue 2022

Pe 2.12. Kemin kirkko, klo 19 (TM)
La 3.12. Ylivieskan kirkko, klo 18 (L)
Pe 9.12. Kustaa Aadolfin kirkko Iisalmi, klo 19 (TM)
La 10.12. Oulun Tuomiokirkko, klo 19 (TM)
Ma 12.12. Jyväskylä Taulumäen kirkko, klo 19 (TM)
Ti 13.12. Nokian kirkko, klo 19 (TM)
Ke 14.12. Kauhavan kirkko, klo 19 (TM)
To 15.12. Kurikan kirkko, klo 19 (TM)
Pe 16.12. Kouvola Kuusankosken kirkko, klo 19 (TM)
La 17.12. Savonlinnan Tuomiokirkko, klo 18 (TM)
Su 18.12. Turku, Maarian kirkko, klo 18 (L)
Ti 20.12. Hollola, Hollolan kirkko, klo 19 (L)
Ke 21.12. Joensuun kirkko, klo 19 (L)

Konsertin kesto on noin 1 tunti ja 25 minuuttia.

Lipunmyynti alkanut!

Ennakko (TM) = Ticketmaster
Ylivieska, Joensuu, Turku, Hollola (L) = Lippupiste ja R-kioskit
kautta maan.

Liput 35 / 38 €. S-Etukortilla osaan konsertteja etu.

Ryhmävaraukset ja tiedustelut:
Vesa Alaluusua 044 9725883 tai

Konsertin järjestää yhteistyössä MagnumLive ja
Action Show.: www.actionshowteam.fi